Aurinko paistoi kirkkaasti taivaalta, kun Aino ja Mikko lähtivät lenkille Helsingissä, Keskuspuistossa.

The sun shone brightly from the sky as Aino and Mikko set out for a run in Central Park, Helsinki.

Ilma oli raikas ja linnut lauloivat puissa.

The air was fresh, and birds sang in the trees.

Aino ja Mikko olivat hyviä ystäviä ja lenkkeilivät usein yhdessä.

Aino and Mikko were good friends and often jogged together.

Aino juoksi edellä, Mikko seurasi perässä.

Aino ran ahead, with Mikko following behind.

Metsä polku kiemurteli edessä.

The forest path wound in front of them.

"Varo juurakoita!"

"Watch out for the roots!"

Mikko huusi, kun näki Ainon menevän kovaa vauhtia.

Mikko shouted as he saw Aino running at a fast pace.

Mutta Aino ei kuullut.

But Aino didn't hear him.

Yhtäkkiä Aino kompastui juurakkoon ja kaatui maahan.

Suddenly, Aino tripped over a root and fell to the ground.

Hän tarttui nilkkaansa, ja ilme oli kivulias.

She grabbed her ankle, and her face showed pain.

"Autas, Mikko, nilkkaani sattuu!"

"Help, Mikko, my ankle hurts!"

hän huusi.

she cried out.

Mikko juoksi heti Ainon luokse.

Mikko immediately ran to Aino.

"Oletko kunnossa?"

"Are you okay?"

hän kysyi huolestuneena.

he asked worriedly.

Aino pudisti päätään.

Aino shook her head.

"Nil kkaani sattuu.

"My ankle hurts.

En voi kävellä."

I can't walk."

Mikko mietti hetken.

Mikko thought for a moment.

"Meidän täytyy löytää apua.

"We need to find help.

Tai ehkä voin kantaa sinut pois täältä," Mikko sanoi päättäväisesti.

Or maybe I can carry you out of here," Mikko said decisively.

Hän nosti Ainon varovasti selkäänsä.

He carefully lifted Aino onto his back.

"Pidä minusta kiinni, Aino!"

"Hold on to me, Aino!"

Mikko kantoi Ainon pois metsäpolulta.

Mikko carried Aino off the forest path.

He näkivät kaukana penkin.

They saw a bench in the distance.

"Tuolla, istu siinä hetki," Mikko sanoi.

"There, sit there for a moment," Mikko said.

Hän laski Ainon varovasti penkille.

He gently set Aino down on the bench.

Mikko soitti puhelimella apua.

Mikko called for help on his phone.

Pian apu saapui ja Aino sai ensiapua.

Soon, help arrived, and Aino received first aid.

"Kiitos, Mikko.

"Thank you, Mikko.

Ilman sinua en olisi päässyt tänne," Aino sanoi kiitollisena.

Without you, I wouldn't have made it here," Aino said gratefully.

"Ei kestä," Mikko vastasi hymyillen.

"You're welcome," Mikko replied, smiling.

"En jätä ystävää pulaan."

"I won't leave a friend in trouble."

He istuivat hetken hiljaa, katsellen puiden lehvästöjä ja kuunnellen kaupungin ääniä.

They sat quietly for a moment, watching the foliage of the trees and listening to the sounds of the city.

"Pitäisikö meidän nyt mennä kotiin?"

"Should we go home now?"

Mikko kysyi.

Mikko asked.

Aino nyökkäsi.

Aino nodded.

He lähtivät hitaasti kävelemään kohti Ainon kotia.

They slowly started walking towards Aino's home.

Ainon nilkka parani ajan myötä.

Aino's ankle healed over time.

He oppivat varovaisemmiksi ja jatkossa olivat tarkempia polulla.

They became more cautious and were more careful on the path from then on.

Mutta yksi asia ei muuttunut – heidän ystävyytensä vahvistui entisestään.

But one thing didn't change – their friendship grew even stronger.

Helsingin Keskuspuisto oli edelleen paikka, jossa he lenkkeilivät.

Helsinki's Central Park was still a place where they jogged.

Nyt he vain tekivät sen rauhallisemmin, nauttien jokaisesta askeleesta yhdessä.

Now they just did it more calmly, enjoying every step together.