Helsingin Kauppatorilla kesäpäivä oli kirkas ja aurinkoinen.

The summer day at Helsinki’s Market Square was bright and sunny.

Vinkki sinisestä merestä heijastui torin kivilaattoihin.

A hint of the blue sea reflected off the cobblestones of the square.

Ystävällisiä hymyjä ja naurua kuului torimyyjien kojuista.

Friendly smiles and laughter emanated from the market vendors' stalls.

Aino seisoi torin laidalla, selin merelle.

Aino stood at the edge of the square, with her back to the sea.

Hänen matkalaukkunsa oli jo pakattu.

Her suitcase was already packed.

Eero tuli paikalle hymyillen, ja Aino yritti hymyillä takaisin.

Eero arrived, smiling, and Aino tried to smile back.

He halasivat.

They hugged.

"Mitä kuuluu?" Eero kysyi pehmeästi.

"How are you?" Eero asked gently.

"Hyväähän minulle, Eero," Aino vastasi, mutta hänen äänensä värisi hieman.

"I'm good, Eero," Aino replied, but there was a slight tremble in her voice.

"Onko kaikki valmista? Oletko valmis matkalle?" Eero jatkoi.

"Is everything ready? Are you ready for the trip?" Eero continued.

Aino nyökkäsi.

Aino nodded.

Hän ei ollut pelkästään valmis; hän oli jo melkein matkalla lentokentälle.

She wasn't just ready; she was almost on her way to the airport.

Mutta hänen sydämessään oli taistelu.

But there was a battle in her heart.

Hän halusi matkustaa; hän halusi nähdä maailman.

She wanted to travel; she wanted to see the world.

Mutta Eero oli tässä, hänen vierellään.

But Eero was here, by her side.

Torilla ihmiset kävelivät kiireisinä, ostivat tuoreita mansikoita ja käsintehtyjä koruja.

People in the square walked hurriedly, buying fresh strawberries and handmade jewelry.

Välillä Aino vilkaisi Eeroa, joka hymyili hänelle lämpimästi.

Occasionally, Aino glanced at Eero, who smiled warmly at her.

Eero tunsi samoin; hän tiesi, että hänen pitäisi sanoa jotakin tärkeää, mutta sanat tuntuivat juuttuvan kurkkuun.

Eero felt the same; he knew he should say something important, but the words seemed stuck in his throat.

"Askel kerrallaan," Eero sanoi.

"One step at a time," Eero said.

"Harvoin saa tilaisuuden lähteä näin pitkälle matkalle."

"It's rare to get a chance to go on such a long journey."

"Niin," Aino sanoi hiljaa.

"Yes," Aino said quietly.

"Mutta minä... minä en ole varma. Ehkä minun pitäisi jäädä."

"But I... I'm not sure. Maybe I should stay."

Eero katsoi Ainoa syvälle silmiin.

Eero looked deep into Aino's eyes.

"Minä haluan, että lähdet. Tämä tilaisuus ei tule enää uudestaan."

"I want you to go. This opportunity won't come again."

Aino oli hiljaa.

Aino was silent.

Hän halusi uskoa Eeron sanoihin, mutta jokin hänen sisällään pyysi jäämään.

She wanted to believe Eero's words, but something inside her begged her to stay.

Lopulta, hetken mietittyään, hän sanoi: "Minä lupaan tulla takaisin, Eero."

Finally, after a moment of thought, she said, "I promise to come back, Eero."

He kävelivät yhdessä Kauppatorin läpi kohti lauttasatamaa.

They walked together through the Market Square towards the ferry terminal.

Aino tiesi ajan olevan vähissä.

Aino knew time was running out.

Satamassa oli vilinää, ihmiset odottelivat lappuja ja laivojen lähtöä.

The terminal was bustling, people waiting for their tickets and the departure of the ships.

Pursimiehen torvi soi kaukana.

A sailor's horn sounded in the distance.

"Jätän sinut nyt, Aino," Eero sanoi, ja hänen äänensä oli pehmeä mutta vakaa.

"I'll leave you now, Aino," Eero said, and his voice was soft but firm.

Aino tarttui Eeron käteen.

Aino grabbed Eero's hand.

"Minä tulen takaisin," hän toisti.

"I will come back," she repeated.

"Lupaan sen."

"I promise."

Kyynelten täyttäessä silmänsä he halausivat viimeistä kertaa.

With tears filling their eyes, they hugged one last time.

"Minä odotan sinua," Eero sanoi lopulta.

"I'll wait for you," Eero finally said.

Aino nousi lauttaan, katsellen Eeroa sataman laiturilta.

Aino boarded the ferry, looking at Eero from the dock.

Heidän tulevaisuutensa oli epävarma, mutta he ymmärsivät toisiaan.

Their future was uncertain, but they understood each other.

Lautta irtosi laiturista, ja Eero seisoi siellä, katsellen Ainon loittonevaa hahmoa.

The ferry pulled away from the dock, and Eero stood there, watching Aino's receding figure.

He tiesivät, että heidän polkunsa vielä kohtaisivat.

They knew their paths would cross again.

Lopulta Aino sai selkeyden tunteen.

Finally, Aino felt a sense of clarity.

Hän tiesi matkansa olevan tärkeä, mutta Eero oli aina hänen sydämessään.

She knew her journey was important, but Eero would always be in her heart.

Ja Eero, katsellen lautan loitonnevaa laituria pitkin, ymmärsi Ainon tarvitsevan vapauden enemmän kuin mitään muuta.

And Eero, watching the ferry recede into the distance, understood that Aino needed the freedom more than anything else.

He olivat tehneet päätöksensä, ja kummankin sydämessä säilyi tosi rakkaus ja toivo.

They had made their decisions, and in both their hearts remained true love and hope.