Kylmä tuuli puhalsi hiljaa hylätyn kaupungin läpi.

A cold wind blew quietly through the abandoned city.

Vanhat rakennukset, joista osa oli luhistunut, seisovat unohdettuina muistomerkkeinä menneisyydestä.

The old buildings, some of which had collapsed, stood as forgotten monuments of the past.

Lunta satoi hiljalleen ja peitti kaiken valkoisella vaipalla.

Snow was falling gently, covering everything with a white blanket.

Niilo katsahti ympärilleen varovasti.

Niilo looked around cautiously.

Joka askeleella lumi narisi hänen saappaidensa alla.

With each step, the snow crunched under his boots.

Elina käveli hänen vieressään.

Elina walked beside him.

Hän piti päänsä alhaalla ja oli kietonut tiukasti huivin kaulansa ympärille.

She kept her head down and had wrapped a scarf tightly around her neck.

"Mitä me etsimme tänään?" hän kysyi hiljaa.

“What are we looking for today?” she asked quietly.

"Näkkileipää, säilykepurkeja, kaikkea syötävää," Niilo vastasi lyhyesti.

“Crispbread, canned food, anything edible,” Niilo answered briefly.

"Ja vettä. Meidän on löydettävä vettä."

“And water. We need to find water.”

He olivat tulleet kylään, joka oli aikoinaan vilkas kauppakeskus.

They had come to a village that was once a bustling trading center.

Nyt se oli autio, aivan kuten kaikki muutkin paikat, missä he olivat kulkeneet.

Now it was deserted, just like all the other places they had passed through.

Vain pari pientä kauppaa oli vielä pystyssä, mutta ne oli ryöstetty lähes tyhjiksi.

Only a couple of small shops were still standing, but they had been almost completely looted.

"Tuolloin," Elina sanoi, "kaikki oli helpompaa, eikö?"

“Back then,” Elina said, “everything was easier, wasn’t it?”

"Oli," Niilo myöntyi, mutta hänen kasvonsa synkkenivät muistolle.

“It was,” Niilo conceded, but his face darkened with the memory.

Hänen mielessään kummitteli päätös, joka oli vienyt heidän ystävänsä.

The decision that had cost them their friends haunted his mind.

Nyt hän halusi vain varmistaa, että Elina oli turvassa.

Now, he just wanted to make sure Elina was safe.

"Mutta nyt meidän täytyy selviytyä."

“But now we have to survive.”

He saapuivat pieneen myymälään, jonka ovi oli raollaan.

They arrived at a small shop whose door was ajar.

Niilo astui sisään varovasti ja tutki huonetta.

Niilo stepped in cautiously and surveyed the room.

Pöly leijaili ilmassa ja hyllyt olivat tyhjät.

Dust hung in the air and the shelves were empty.

Hän suuntasi takaosaan, missä oli kerran ollut varasto.

He headed to the back, where there had once been a storage room.

Hän löysi muutaman säilykepurkin ja aikoi työntää ne reppuunsa.

He found a few cans and was about to shove them into his backpack.

"Mitä tämä on?" Elina kysyi oven toisella puolella.

“What is this?” Elina asked from the other side of the door.

Hän oli löytänyt vanhoja valokuvia.

She had found old photographs.

"Keitä nämä ihmiset ovat?"

“Who are these people?”

Niilo huokaisi.

Niilo sighed.

"Ne ovat menneisyydestä.

“They’re from the past.

Nyt ei ole aikaa sille.

There’s no time for that now.

Mennään."

Let’s go.”

He lähtivät kaupasta ja suuntasivat kohti vanhaa apteekkia.

They left the shop and headed towards the old pharmacy.

Matkan varrella Niilo pysähtyi ja kuuli jotain outoa.

Along the way, Niilo stopped and heard something strange.

Joku muu oli lähellä.

Someone else was nearby.

Hän veti Elinan alas matalan seinän taakse.

He pulled Elina down behind a low wall.

Heidän edessään käveli joukko hyvin varustautuneita ihmisiä.

In front of them walked a group of well-equipped people.

Niilo tunnisti heidät heti: ryöstäjiä.

Niilo recognized them immediately: raiders.

"Meidän täytyy kiertää heidät," hän kuiskasi.

“We have to avoid them,” he whispered.

Mutta Elina näki jotain muuta.

But Elina saw something else.

"Tuolla!" hän osoitti.

“There!” she pointed.

Ryöstäjien vieressä oli piilossa olevan tavarakätkön ovi.

Next to the raiders was the door to a hidden stash.

"Meidän on mentävä sinne!"

“We have to go there!”

"Se on liian vaarallista," Niilo pisti vastaan.

“It’s too dangerous,” Niilo objected.

Mutta Elina oli jo nousemassa ylös.

But Elina was already getting up.

Hän tarttui Niilon käteen ja veti tätä mukaansa.

She grabbed Niilo’s hand and pulled him along.

He luikahtivat ryöstäjien ohitse ja pääsivät ovelle.

They slipped past the raiders and made it to the door.

Sisällä löytyi valtava määrä ruokia ja vettä.

Inside, they found a huge stockpile of food and water.

Yhtäkkiä ryöstäjät käänsivät heitä kohti.

Suddenly, the raiders turned towards them.

Niilo tiesi, että heidän piti toimia nopeasti.

Niilo knew they had to act quickly.

Hän löysi vanhan kylmäkoneen, jonka sisältä kömpi heille juuri sopiva pakotunneli.

He found an old cooler, which concealed an escape tunnel just right for them.

He ryömivät sen läpi ja pääsivät toiselle puolelle.

They crawled through it and came out on the other side.

Heidän sydämensä hakkasi, kun he lopulta pysähtyivät hengästyneinä.

Their hearts pounded as they finally stopped, breathless.

"Se oli liian lähellä," Elina sanoi.

“That was too close,” Elina said.

Niilo nyökkäsi ja otti häntä kädestä.

Niilo nodded and took her hand.

Kun he istuivat lumen peittämässä puistossa ja söivät ensi kertaa päiviin kunnolla, Niilo päätti avautua.

As they sat in a snow-covered park and ate properly for the first time in days, Niilo decided to open up.

"Elina, haluan kertoa sinulle jotain," hän aloitti.

“Elina, I want to tell you something,” he began.

"Kadun niin paljon.

“I regret so much.

Meidän vanha ryhmä... Minä tein virheen, ja siksi menetin heidät.

Our old group... I made a mistake, and that’s why I lost them.

Haluan vain suojella sinua."

I just want to protect you.”

Elina katsoi häntä ja hymyili lempeästi.

Elina looked at him and smiled gently.

"Ymmärrän nyt paremmin," hän sanoi.

“I understand better now,” she said.

"Mutta me olemme tiimi.

“But we’re a team.

Me selviämme yhdessä."

We’ll survive together.”

Niilo myönsi sen hiljaa itselleen, ja lämpö levisi hänen rintaansa.

Niilo silently admitted it to himself, and warmth spread through his chest.

Hän oli vihdoin löytänyt rauhan menneisyytensä kanssa ja arvosti Elinan toivoa.

He had finally found peace with his past and appreciated Elina’s hope.

Tämä oli uusi alku heille molemmille.

This was a new beginning for both of them.

Yhdessä he voisivat kohdata tämän ankaran maailman.

Together, they could face this harsh world.