Helsinki International Boarding Schoolin punatiilinen rakennus seisoi ylpeänä vehreässä ympäristössä.

The red-brick building of the Helsinki International Boarding School stood proudly in its green surroundings.

Opiskelijat odottivat kesälomaa, mutta yksi matka oli vielä edessä.

The students were anticipating summer vacation, but one journey still awaited them.

Lapin vaellusretki, jonka kaikki olivat odottaneet innolla – paitsi Taavi.

The hiking trip in Lapland, which everyone had eagerly looked forward to — except for Taavi.

Hän oli hiljainen ja pohdiskeleva nuori, joka vietti mieluummin aikaa kirjojen parissa kuin ulkona.

He was a quiet and contemplative young man who preferred spending time with books rather than being outdoors.

Taavi katsoi ulos ikkunasta, miettien, mitä vapaus voisi merkitä hänelle.

Taavi looked out the window, pondering what freedom could mean to him.

Samaan aikaan Annikka valmisteli kameroitaan ja unelmoi täydellisistä kuvista Lapin erämaasta.

Meanwhile, Annikka was preparing her cameras and dreaming of perfect shots of the Lapland wilderness.

Annikka oli Taavin luokkatoveri ja tiesi hänen ujoudestaan.

Annikka was Taavi's classmate and knew of his shyness.

Hän päätti, että Taavi tarvitsi rohkaisua.

She decided that Taavi needed some encouragement.

Kun bussi saapui Lapin maisemiin, olivat kaikkien silmät laajentuneet ihmetyksestä.

When the bus arrived in the Lapland landscape, everyone's eyes widened in wonder.

Untuvatakit päällä ja reput pakattuina, he aloittivat vaelluksen.

With down jackets on and backpacks packed, they started their hike.

Annikka hyräili iloisesti ja napsautteli kuvia, kun taas Taavi katseli varovasti ympärilleen.

Annikka hummed cheerfully and clicked photos, while Taavi cautiously looked around.

Hän epäröi, mutta yritti seurata joukkoa.

He hesitated, but tried to follow the group.

Ensimmäinen päivä sujui hyvin.

The first day went well.

Illalla he sytyttivät nuotion ja paistoivat makkaraa.

In the evening, they lit a campfire and roasted sausages.

Taavi tunsi olonsa turvallisemmaksi ryhmän kanssa.

Taavi felt safer with the group.

"Tämä onkin ihan mukavaa", hän mietti itsekseen.

“This is actually quite nice,” he thought to himself.

Seuraavana päivänä Annikka ehdotti Taaville, että he lähtisivät pienelle sivupolulle.

The next day, Annikka suggested to Taavi that they take a little side trail.

"Kuvaillaan vähän ja etsitään uusia näkymiä," hän sanoi.

“Let's take some photos and look for new views,” she said.

Taavi nyökkäsi epävarmasti mutta seurasi Annikkaa.

Taavi nodded uncertainly but followed Annikka.

Heidän vaeltaessaan yhä syvemmälle metsään, polku alkoi hämärtyä ja muuttua mutaisemmaksi.

As they hiked deeper into the forest, the path began to blur and turn muddier.

Yhtäkkiä Taavi huomasi, että he olivat eksyneet.

Suddenly, Taavi realized they were lost.

"Annikka, minne kaikki ovat menneet?" hän kysyi huolestuneena.

“Annikka, where did everyone go?” he asked worriedly.

Annikka hymyili rohkaisevasti, vaikka hänkin oli hieman huolissaan.

Annikka smiled encouragingly, though she was a bit concerned herself.

"Ei hätää, Taavi. Selviämme tästä yhdessä."

“Don't worry, Taavi. We'll get through this together.”

Taavi hengitti syvään.

Taavi took a deep breath.

"Okei, otetaan rauhallisesti ja mietitään, kuinka pääsemme takaisin."

“Okay, let's stay calm and think about how to get back.”

Aurinko ei laskenut, sillä keskiyön aurinko valaisi taivaan.

The sun didn’t set, as the midnight sun illuminated the sky.

He kulkivat ristiin rastiin etsiessään tuttua polkua.

They zigzagged, trying to find a familiar path.

Taavin sydän hakkasi, mutta hän tunsi myös outoa rohkeutta.

Taavi’s heart was pounding, but he also felt a strange courage.

Annikka otti kuvan rauhoittaakseen itseään ja Taavia.

Annikka took a photo to calm both herself and Taavi.

"Nämä hetket muistetaan aina," hän sanoi.

“These moments will always be remembered,” she said.

He näkivät pienen joen ja päättivät seurata sitä.

They saw a small river and decided to follow it.

Lopulta he kuulivat muiden oppilaiden äänet ja löysivät takaisin ryhmän luo.

Eventually, they heard the voices of the other students and found their way back to the group.

He olivat väsyneitä, likaisia, mutta onnellisia.

They were tired, dirty, but happy.

"Me teimme sen," Taavi sanoi hengästyneenä.

"We did it," Taavi said, breathless.

Annikka hymyili leveästi.

Annikka smiled broadly.

"En olisi pystynyt siihen ilman sinua, Taavi."

"I couldn't have done it without you, Taavi."

Muut oppilaat iloitsivat heidän paluustaan, eivätkä he olleet edes huomanneet heidän poissaoloaan.

The other students rejoiced at their return and hadn't even noticed their absence.

Kun he palasivat koululle, Taavi tunsi itsensä erilaiseksi.

When they returned to school, Taavi felt different.

Matka oli muuttanut häntä.

The trip had changed him.

Hän ei pelännyt enää uusia kokemuksia.

He was no longer afraid of new experiences.

Annikka myös huomasi ymmärtävänsä paremmin, miten tärkeitä syvät ystävyyssuhteet ovat.

Annikka also realized she better understood the importance of deep friendships.

Heidän välilleen oli syntynyt ystävyys, joka kestäisi pitkään.

A friendship was born between them that would last a long time.

Lapin erämaa oli tarjonnut heille molemmille seikkailun ja opettanut arvokkaita asioita elämästä.

The Lapland wilderness had offered them both an adventure and taught them valuable life lessons.

Ja Helsingissä, heidän punatiilisessä koulussaan, kesä jatkui mutta Taavin ja Annikan sydämiin oli tullut uusi lämpö ja rohkeus.

And in Helsinki, at their red-brick school, the summer continued, but a new warmth and courage had come into Taavi’s and Annikka’s hearts.