Kesäpäivän aurinko siivilöityi männyn ja koivun oksien läpi.

The summer day's sun filtered through the branches of pine and birch.

Aino ja Jarmo astelivat metsäpolkua pitkin.

Aino and Jarmo walked along the forest path.

Maa oli pehmeä.

The ground was soft.

Sammal tuntui mukavalta heidän jalkojensa alla.

Moss felt pleasant under their feet.

Ilma tuoksui metsältä ja kesältä.

The air smelled of forest and summer.

"Mennään tänään syvemmälle metsään", Aino ehdotti innoissaan.

"Let's go deeper into the forest today," Aino suggested excitedly.

Hänen silmänsä loistivat.

Her eyes sparkled.

"Haluaisin löytää kultaisen kantarellin."

"I'd like to find a golden chanterelle."

Jarmo nyökkäsi, vaikka hän katseli enemmän Ainoa kuin maata.

Jarmo nodded, though he was watching Aino more than the ground.

"Selvä. Katsotaanpa, mitä löydämme", hän myöntyi.

"Sure. Let's see what we find," he agreed.

Jarmon mielessä oli enemmän Aino kuin sienet.

In Jarmo's mind, Aino occupied more space than the mushrooms did.

He matkasivat polkua pitkin, pysähtyivät välillä tarkastamaan sienen tai ihmettelemään perhosta.

They traveled along the path, occasionally stopping to inspect a mushroom or marvel at a butterfly.

Metsä oli täynnä elämää.

The forest was full of life.

Linnut visersivät, ja lehtien havina oli rauhoittavaa.

Birds chirped, and the rustling of leaves was soothing.

Aino kulki edeltä, katsoi tarkasti maata.

Aino led the way, looking carefully at the ground.

Hän oli päättäväinen.

She was determined.

Hän halusi yllättää isoäitinsä harvinaisella löytöllä.

She wanted to surprise her grandmother with a rare find.

Jarmo pysytteli perässä, mutta hänen ajatuksensa harhailivat.

Jarmo kept up, but his thoughts drifted.

"Pysähdytäänkö hetkeksi?" Jarmo ehdotti, kun he saapuivat pienelle aukiolle.

"Shall we stop for a moment?" Jarmo suggested when they reached a small clearing.

Mutta Aino oli jo menossa syvemmälle metsään. Hänet ajoi halu löytää tuo harvinainen sieni.

But Aino was already heading deeper into the forest, driven by a desire to find that rare mushroom.

"Jatka sinä. Minä vielä vähän aikaa katson tästä ympäriltä", Aino sanoi ja lähti kaarevalle polulle, joka katosi tiheään metsään.

"You go on. I'll look around here a bit more," Aino said and set off on a curved path that disappeared into the dense forest.

Jarmo epäröi, mutta ei halunnut jäädä yksin.

Jarmo hesitated but didn't want to be left alone.

Hän seurasi aivan perässä.

He followed right behind.

Syvemmälle he menivät, ja metsässä alkoi käydä viileämmäksi.

They went deeper, and the forest began to feel cooler.

Siellä oli rauhallen piilossa salaisuuksia.

It was a peaceful place hiding secrets.

Yhtäkkiä Aino pysähtyi.

Suddenly, Aino stopped.

Hänen silmänsä laajenivat.

Her eyes widened.

"Katsokaa, Jarmo!" hän huudahti.

"Look, Jarmo!" she exclaimed.

"Täältä löytyy kultaisia kantarelleja."

"There are golden chanterelles here."

He katsoivat maata, ja siinä se oli – kultainen aarre, kantarellien ryhmä.

They looked at the ground, and there it was—a golden treasure, a cluster of chanterelles.

Mutta samalla kun he alkoivat kerätä sieniä koriinsa, taivas tummeni.

But just as they began to gather the mushrooms into their basket, the sky darkened.

Kesän ukkonen alkoi jyrähdellä.

A summer thunderstorm began rumbling.

"Kiirehditään!" Jarmo sanoi, huolissaan.

"Let's hurry!" Jarmo said, worried.

He keräsivät ripeästi sieniä, ja juuri ennen kuin ensimmäiset pisarat putosivat, he kääntyivät takaisin kotiinpäin.

They quickly collected the mushrooms, and just before the first raindrops fell, they turned back towards home.

He juoksivat metsäpolkua, nauraen, kun vesi kasteli heidät.

They ran along the forest path, laughing as the rain drenched them.

Kotiin päästyään he olivat läpimärkiä ja hengästyneitä.

By the time they got home, they were soaked and breathless.

Aino katsoi Jarmoa kiitollisena.

Aino looked at Jarmo gratefully.

"Tänään opin jotain tärkeää", Aino sanoi hymyillen, kun he istuivat keittiössä kuivat pyyhkeet ympärillään.

"Today I learned something important," Aino said with a smile as they sat in the kitchen with dry towels wrapped around them.

"On tärkeää etsiä harvinaista, mutta ystävyys on arvokkain löytö."

"It's important to search for the rare, but friendship is the most valuable find."

Heidän korinsa oli täynnä kantarelleja.

Their basket was full of chanterelles.

Mutta vielä enemmän, heidän ystävyytensä oli kasvanut ja vahvistunut.

But even more than that, their friendship had grown and strengthened.

Aino huomasi, että Jarmon seura oli se todellinen aarre.

Aino realized that Jarmo's company was the real treasure.