Kukkatarhan tuoksu oli voimakas.

The scent of the flower garden was strong.

Kesän kukat loistivat kirkkaissa väreissä.

The summer flowers shone in bright colors.

Helsinki ympäröi puutarhaa, mutta se oli kuin oma maailma.

Helsinki surrounded the garden, but it was like its own world.

Eero istui penkillä. Hän katseli polkua, jolla Maarit hetkenä minä hyvänsä saapuisi.

Eero sat on a bench, watching the path where Maarit would arrive at any moment.

Oli kulunut kymmenen vuotta siitä, kun he viimeksi tapasivat.

It had been ten years since they last met.

Maarit käveli puutarhan portista.

Maarit walked through the garden gate.

Hänen katseensa pysähtyi hetkeksi värikkäisiin kukkiin.

Her gaze paused briefly on the colorful flowers.

Sitten hän huomasi Eeron ja hymyili varovasti.

Then she noticed Eero and smiled cautiously.

"Eero, onpa pitkä aika," Maarit sanoi ja istui hänen viereensä.

"Eero, it's been a long time," Maarit said and sat down next to him.

Eero nyökkäsi, sydän hieman painavana.

Eero nodded, his heart feeling slightly heavy.

He keskustelivat kevyistä asioista.

They chatted about light topics.

Maarit oli matkustanut paljon, ja kertoi tarinoita kaukaisista maista.

Maarit had traveled a lot and shared stories of distant lands.

Eero kuunteli, mutta hänen ajatuksensa harhailivat menneeseen.

Eero listened, but his thoughts wandered to the past.

Salaisuus painoi hänen mieltään.

A secret weighed on his mind.

Hän halusi kertoa Maaritille totuuden.

He wanted to tell Maarit the truth.

Kymmenen vuotta sitten Eero oli osallinen tapahtumaan, joka muutti Maaritin elämän.

Ten years ago, Eero had been involved in an incident that changed Maarit's life.

Maarit ei kuitenkaan tiennyt Eeron roolista.

Maarit, however, did not know Eero's role.

Kun aurinko alkoi laskea, taivas tummeni.

As the sun began to set, the sky darkened.

Yllättäen tuuli nousi. Se toi mukanaan ukkosen ja sateen.

Suddenly, the wind picked up, bringing thunder and rain.

Pisarat alkoivat putoilla, ja pian myrsky oli heidän yllään.

Raindrops started to fall, and soon the storm was upon them.

Eero ja Maarit juoksivat puun alle suojaan.

Eero and Maarit ran under a tree for shelter.

Sade ropisi heidän ylleen.

The rain pattered above them.

Eeron oli pakko puhua.

Eero felt compelled to speak.

Myrsky tuntui antavan hänelle rohkeutta.

The storm seemed to give him courage.

"Maarit, minun täytyy kertoa jotain.

"Maarit, I have to tell you something.

Tapahtuma kymmenen vuotta sitten... Se ei ollut sattumaa.

The incident ten years ago... It wasn't a coincidence.

Minä olin mukana…"

I was involved..."

Maarit katsoi häntä yllättyneenä.

Maarit looked at him, surprised.

Hänen ilmeensä oli vakava.

Her expression was serious.

"Mitä tarkoitat, Eero?" hän kysyi.

"What do you mean, Eero?" she asked.

Eero kertoi koko tarinan.

Eero told the whole story.

Kuinka hän oli epähuomiossa aiheuttanut tilanteen, joka vaikutti Maaritiin niin voimakkaasti.

How he had inadvertently caused the situation that affected Maarit so deeply.

Hän oli pelännyt menettävänsä ystävänsä, joten hän oli pysynyt hiljaa.

He had feared losing his friend, so he remained silent.

Maarit kuunteli hiljaa.

Maarit listened quietly.

Tuuli riepotti puita heidän ympärillään.

The wind whipped the trees around them.

Lopulta hän puhui.

Finally, she spoke.

"Ymmärrän.

"I understand.

Se sattui, mutta kiitos, että kerroit.

It hurt, but thank you for telling me.

Arvostan totuutta."

I appreciate the truth."

Maarit hengitti syvään ja jatkoi:

Maarit took a deep breath and continued,

"Voin antaa anteeksi, mutta meidän täytyy edetä hitaasti.

"I can forgive, but we need to take it slow.

Palauttaa luottamus."

Rebuild trust."

Eero nyökkäsi.

Eero nodded.

Hän tunsi raskaan painon katoavan.

He felt a heavy burden lift.

Maarit antoi hänelle mahdollisuuden korjata virheet.

Maarit gave him a chance to make amends.

Kun myrsky laantui, he astuivat ulos sateen rauhoittamaan puutarhaan.

As the storm subsided, they stepped out into the rain-soothed garden.

Kukkien värit tuntuivat kirkkaammilta.

The colors of the flowers seemed brighter.

Eero tunsi olonsa kevyemmäksi, vapaammaksi.

Eero felt lighter, freer.

Maarit tunsi, että hän voi vihdoin katsoa eteenpäin ilman menneisyyden painoa.

Maarit felt she could finally look forward without the weight of the past.

Kahden ystävän oli aika alkaa kirjoittaa uutta lukua.

It was time for the two friends to begin writing a new chapter.

Taivaan kirkas väri lupasi rauhallista kesäiltaa.

The bright color of the sky promised a peaceful summer evening.

Helsinki sykki elämää ympärillä, ja puutarha odotti uutta aamua.

Helsinki pulsed with life around them, and the garden awaited a new morning.