Martti istui sairaalan aulassa, katsoen hiljaa ikkunasta ulos.

Martti sat in the hospital lobby, quietly gazing out the window.

Kesäaurinko paistoi kirkkaasti, valaisten vihreän maiseman.

The summer sun shone brightly, illuminating the green landscape.

Hän tunsi sydämessään painon, joka oli kasvanut liian suureksi kannettavaksi.

He felt a weight in his heart, one that had grown too heavy to bear.

Hänen isoäitinsä oli sairaalassa, ja Martti tunsi syyllisyyttä siitä, ettei hän ollut käynyt useammin vierailulla.

His grandmother was in the hospital, and Martti felt guilty for not visiting her more often.

Liisa, Martti sisar, oli saapunut vierailemaan ja tukenut veljeään parhaan kykynsä mukaan.

Liisa, Martti's sister, had come to visit and supported her brother as best she could.

Hän asui ulkomailla ja tiesi, miltä tuntui kaivata perhettä.

She lived abroad and knew what it was like to miss family.

Liisan lempeä ääni katkesi heidän yhteisestä hiljaisuudestaan.

Liisa's gentle voice broke their shared silence.

"Martti, tiedän, että tämä on sinulle vaikeaa.

"Martti, I know this is hard for you.

Mutta isoäiti rakastaa sinua.

But Grandma loves you.

Hän varmasti ilahtuu, kun menet puhumaan hänelle", Liisa sanoi rohkaisevasti.

She'll surely be happy when you go to talk to her," Liisa said encouragingly.

Martti huokaisi syvään ja katsoi siskoaan.

Martti sighed deeply and looked at his sister.

"En tiedä, miten puhua hänelle.

"I don't know how to talk to her.

Tuntuu, että olen niin kaukana hänestä."

It feels like I'm so distant from her."

Liisa hymyili lämpimästi.

Liisa smiled warmly.

"Kerro hänelle muistoja lapsuudestamme.

"Tell her memories of our childhood.

Hän rakastaa niitä tarinoita.

She loves those stories.

Muista ne hetket, kun leikimme hänen pihallaan kesällä."

Remember the times when we played in her yard during the summer."

Martti nyökkäsi hitaasti ja veti syvään henkeä.

Martti nodded slowly and took a deep breath.

Hän tunsi, että oli aika kohdata pelkonsa.

He felt it was time to face his fears.

Sairaalan käytävät tuntuivat pitkiltä, mutta lopulta hän saapui isoäitinsä huoneeseen.

The hospital corridors seemed long, but eventually, he reached his grandmother's room.

Huone oli valoisa, kesäauringon valaisema.

The room was bright, illuminated by the summer sun.

Koneiden hiljainen hurina täytti ilman.

The quiet hum of machines filled the air.

"Isoäiti", Martti aloitti, ääni hieman epävarmana.

"Grandma," Martti began, his voice a bit uncertain.

Vanha nainen käänsi hitaasti katseensa häneen, silmissä lämmin pilke.

The old woman slowly turned her gaze to him, a warm twinkle in her eyes.

"Martti-kulta, mukava nähdä sinua", hänen isoäitinsä sanoi hellästi.

"Dear Martti, nice to see you," his grandmother said gently.

Martti istuutui hänen viereensä ja alkoi kertoa tarinoita.

Martti sat next to her and began telling stories.

Kertoi ajasta, jolloin he rakentivat majan pihan tammeen.

He spoke of the time they built a fort in the yard's oak tree.

Kertoi, kuinka he pelasivat piilosta.

He told how they played hide and seek.

Pikkuhiljaa keskustelu muuttui luonnolliseksi, nauru täytti huoneen.

Gradually, the conversation became natural, laughter filling the room.

Heidän keskustelunsa kesti useita tunteja, täyttäen Marttin sydämen rauhalla.

Their conversation lasted several hours, filling Martti's heart with peace.

Tuntui, kuin jokainen sana parantaisi vanhat haavat.

It felt as if each word healed old wounds.

Kun oli aika lähteä, Martti puristi isoäitinsä kättä.

When it was time to leave, Martti squeezed his grandmother's hand.

"Kiitos, isoäiti, kaikesta."

"Thank you, Grandma, for everything."

Kun Martti astui ulos sairaalasta kesäiseen iltaan, hän tunsi olonsa kevyemmäksi.

As Martti stepped out into the summer evening from the hospital, he felt lighter.

Hän oli löytänyt rauhan ja oppinut, kuinka tärkeää perhe ja tunteiden jakaminen olivat.

He had found peace and learned how important family and sharing emotions were.

Isoäidin kanssa jaettu hetki oli muuttanut häntä.

The moment shared with his grandmother had changed him.

Liisa odotti häntä sairaalan ulkopuolella.

Liisa waited for him outside the hospital.

Hän kietoi käsivartensa Marttin ympärille hymyillen.

She wrapped her arms around Martti, smiling.

"Tiesin, että pystyisit siihen."

"I knew you could do it."

Martti hymyili takaisin.

Martti smiled back.

Hän oli valmis olemaan avoimempi, valmis arvostamaan perheen yhteisiä hetkiä nyt enemmän kuin koskaan.

He was ready to be more open, ready to appreciate family moments now more than ever.

He kävelivät yhdessä kesäillan kultaisessa valossa, tietäen, että perhe oli voimavara, joka kantoi läpi vaikeiden aikojen.

They walked together in the golden light of the summer evening, knowing that family was a strength that carried them through difficult times.