Lapin hirsimökissä tuuli ulvoi, ja puiden lehdet värisivät syystuulessa.

In the log cabin, the wind howled, and the leaves of the trees trembled in the autumn breeze.

Oskari saapui mökille, jota hän ei ollut nähnyt vuosiin.

Oskari arrived at the cabin he hadn’t seen in years.

Sisällä olan takaa kuului takan iloinen rätinä.

Inside, the cheerful crackle of the fireplace could be heard from the back.

Leena laittoi teetä pannuun ja hymyili nähdessään veljensä tutun siluetin.

Leena was making tea and smiled upon seeing her brother's familiar silhouette.

"Oskari, olet vihdoin täällä," Leena sanoi lämpimästi, vaikka hänen sydämensä oli huolissaan.

"Oskari, you're finally here," Leena said warmly, though her heart was worried.

"Olemme kaivanneet sinua."

"We've missed you."

Oskari nyökkäsi.

Oskari nodded.

"Maailma on suuri, mutta koti on täällä," hän myönsi istuutuessaan pehmeälle tuolille.

"The world is vast, but home is here," he admitted as he sat down in a soft chair.

Hän halusi kertoa Leenalle matkustamisestaan ja tulevista häistään, mutta epäili oikeaa hetkeä.

He wanted to tell Leena about his travels and upcoming wedding, but he doubted it was the right moment.

Illan hämärtyessä Leena silitti vanhaa valokuva-albumia.

As the evening darkened, Leena smoothed an old photo album.

"Muistatko, kuinka loimme lupauksen?"

"Do you remember the promise we made?"

hän kysyi keskittyen heidän lapsuuden kuviin.

she asked, focusing on their childhood pictures.

"Että olemme aina tukenamme."

"That we would always support each other."

Oskari katsoi vanhaa kuvaa, jossa he leikkivät metsässä.

Oskari looked at an old photo of them playing in the forest.

Hänen sydämensä kääntyi menneisyyteen, lasten viattomuuteen.

His heart turned to the past, to the innocence of childhood.

"Muistan," hän vastasi hiljaa, tunteiden myllertäessä sisällään.

"I remember," he replied quietly, emotions swirling within him.

Leena laski albumin alas ja katsoi silmiin.

Leena set the album down and looked him in the eye.

"Vanhemmat ikääntyvät.

"Parents are aging.

He tarvitsevat meitä.

They need us.

Sinua."

They need you."

Oskari huokaisi syvään.

Oskari sighed deeply.

"Työ ja seikkailu vievät minua, mutta tiedän velvollisuuteni."

"Work and adventure draw me, but I know my responsibilities."

Hän epäröi, mutta jatkoi sitten: "Haluan sinut melkoiseen seikkailuun kanssani... tuletko häihini?"

He hesitated, but then continued, "I want you to join me on quite an adventure... will you come to my wedding?"

Kysymys roikkui ilmaan, tuo uusi alku.

The question lingered in the air, a new beginning.

Leena yllättyi, mutta peitti tunteensa hymyn taakse.

Leena was surprised but hid her feelings behind a smile.

"Tietysti tulen," hän sanoi, ääni hieman täristen.

"Of course, I'll come," she said, her voice slightly trembling.

"Vaikka toivoin, että paluusi olisi pidempi.

"Though I hoped your return would be longer.

Vanhemmat—" "Minä tiedän!"

Parents—" "I know!"

Oskari keskeytti.

Oskari interrupted.

Hänen äänensä oli täynnä lupauksia.

His voice was full of promises.

"Haluan olla enemmän läsnä täällä, vaikka maailmakin vetää puoleensa."

"I want to be more present here, even though the world calls to me."

Hiljaisuus laskeutui, metsästyneenä mutta myös yhteisymmärryksen merkkinä.

Silence fell, a little strained but also a sign of mutual understanding.

Leena mietti, miten eri suuntiin heitä oli elämä vienyt, mutta samalla miten tärkeää oli kunnioittaa toistensa polkuja.

Leena thought about how life had taken them in different directions, but also how important it was to respect each other's paths.

"Tämä mökki on täynnä muistoja," Leena sanoi lopulta.

"This cabin is full of memories," Leena finally said.

"Ja uusia syntyy.

"And new ones will be made.

Aloitetaan nyt."

Let's start now."

He istuivat yhdessä, katse kohti takkatulta, molemmat tietäen, että vaikka tie saattaa viedä eri suuntiin, perheen tuki on elämän vakaa ankkuri.

They sat together, looking toward the fire, both knowing that even if the road might lead in different directions, the support of family is a steady anchor in life.

Syksyinen yö valaisi uuden ymmärryksen, ja veljen ja sisaren välille muodostui uudenlainen side.

The autumn night illuminated a new understanding, and a new bond formed between brother and sister.

Leena tiesi nyt, että Oskari teki aina sen, mitä sydän pakotti.

Leena now knew that Oskari always did what his heart compelled him to do.

Oskari puolestaan oppi, että perhesiteet on tärkeintä hoitaa ajan ja tilan yli.

Oskari, in turn, learned that family ties are most important to maintain across time and space.

Tässä Lapin rauhassa he molemmat löysivät rauhan.

In this tranquil Lapland setting, they both found peace.