Kävelen Helsingissä keskipuistossa on kaunista.

I walk in Central Park in Helsinki, it's beautiful.

Syksy on saapunut.

Autumn has arrived.

Lehdet maassa loistavat kirkkaan oranssina ja keltaisena.

The leaves on the ground shine bright orange and yellow.

Mika kävelee hitaasti polkua pitkin.

Mika walks slowly along the path.

Hän katsoo ympärilleen, hengittää syvään ja tuntee syksyn raikkaan ilman.

He looks around, takes a deep breath, and feels the crisp autumn air.

"Anni!"

"Anni!"

Mika kutsuu siskoaan lempeällä äänellä.

Mika calls to his sister with a gentle voice.

Hän on päättänyt yrittää uudelleen.

He has decided to try again.

Anni, joka on ollut poissa perheensä elämästä vuosia, kävelee hieman Mikaa edellä, katsoen varovasti taaksepäin.

Anni, who has been away from her family's life for years, walks a bit ahead of Mika, glancing back cautiously.

"Hei Mika", Anni vastaa.

"Hi Mika," Anni responds.

Hänen äänensä on hiljainen ja varovainen.

Her voice is quiet and cautious.

He eivät ole viettäneet paljoakaan aikaa yhdessä.

They haven't spent much time together.

"Miten Emil voi tänään?"

"How is Emil doing today?"

Anni kysyy, vaikka arvaa vastauksen.

Anni asks, though she guesses the answer.

"Emil voi paremmin," Mika sanoo.

"Emil is doing better," Mika says.

"Hän ilahtui kuullessaan, että tulisit tänne."

"He was happy to hear you were coming."

Anni nyökkää.

Anni nods.

Hän on iloinen siitä, että Emil on ulkona sairaalasta, mutta hän pelkää, että kaikki ei ole vielä ohi.

She's glad that Emil is out of the hospital, but she fears that everything isn't over yet.

He jatkavat kävelyään.

They continue their walk.

Emil istuu puiston penkillä, katsellen ilmassa lentäviä lehtiä.

Emil sits on a park bench, watching the leaves flying in the air.

Hänen kasvonsa ovat rauhalliset, mutta hänen silmistään näkee haurauden.

His face is calm, but his eyes reveal fragility.

Hän hymyilee, kun näkee sisaruksensa lähestyvän.

He smiles when he sees his siblings approaching.

"Hei Emil!"

"Hi Emil!"

Mika sanoo iloisesti.

Mika says cheerfully.

"Katso, kuka tuli mukaan."

"Look who came along."

Anni seisoo varovasti penkin vieressä.

Anni stands cautiously by the bench.

"Hei Emil", hän sanoo lämpimästi.

"Hi Emil," she says warmly.

Emil hymyilee taas, mutta hänen hymynsä takana on huoli ja epävarmuus.

Emil smiles again, but behind his smile lies worry and uncertainty.

Anni istuu Emilin viereen, ja yhdessä he katsovat ohi kulkevia ihmisiä.

Anni sits next to Emil, and together they watch people passing by.

Mika miettii, kuinka aloittaa keskustelu.

Mika thinks about how to start the conversation.

Hän haluaa selvittää asiat Annin kanssa, mutta ei tiedä, miten lähestyä aihetta.

He wants to sort things out with Anni, but doesn't know how to approach the topic.

Lopulta Anni puhuu.

Finally, Anni speaks.

"Mika, minä tiedän, että meillä on ollut vaikeaa.

"Mika, I know we've had a tough time.

Minä vain... en ollut valmis silloin."

I just... wasn't ready back then."

Hänen äänensä värähtää vähän.

Her voice trembles a little.

Mika nyökkää.

Mika nods.

"Ymmärrän, Anni.

"I understand, Anni.

Haluan vain, että voimme yrittää uudelleen.

I just want us to try again.

Emil tarvitsee meitä, ja me tarvitsemme häntä", Mika sanoo painokkaasti.

Emil needs us, and we need him," Mika says emphatically.

Emil katsoo siskoaan ja veljeään vuorotellen.

Emil looks at his sister and brother in turn.

"Minä tarvitsen teitä molempia", hän kuiskaa.

"I need you both," he whispers.

Hänen sanansa osuvat Mikan ja Annin sydämeen.

His words strike the hearts of Mika and Anni.

Hiljaisuus laskeutuu yli puiston, vain tuuli kahisuttaa lehtiä.

Silence falls over the park, only the wind rustles the leaves.

Mika ja Anni katsovat toisiaan, molemmat miettien menneitä ja tulevia.

Mika and Anni look at each other, both pondering the past and the future.

"Yritetään", Anni sanoo lopulta.

"Let's try," Anni finally says.

"Voi kestää aikaa, mutta yritetään."

"It might take time, but let's try."

Mika tuntee helpotuksen aaltoilevan kehossaan.

Mika feels a wave of relief throughout his body.

He ovat ottaneet ensimmäisen askeleen kohti yhdessäoloa, ja vaikka tie olisi pitkä, hän on valmis kulkemaan sen sisarustensa rinnalla.

They've taken the first step towards being together, and even though the road might be long, he's ready to walk it alongside his siblings.

Syksyn aurinko laskee hitaasti, kirkastaen puiston kullanruskeita sävyjä.

The autumn sun slowly sets, brightening the park's golden-brown hues.

Mika, Anni ja Emil istuvat yhdessä, hiljaa, mutta kuitenkin lähempänä kuin pitkään aikaan.

Mika, Anni, and Emil sit together, quietly, but closer than they have been in a long time.

He tietävät, että tämä on vasta alkua.

They know this is just the beginning.

Mutta syksyn kauneus ympärillään antaa heille toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

But the beauty of autumn around them gives them hope for a better future.