Helsingin kadut olivat hiljaisia.

The streets of Helsinki were quiet.

Syksyn värikkäät lehdet peittivät asfaltin.

The colorful autumn leaves covered the asphalt.

Kylmä tuuli puhalsi lujasti, tunkeutuen kaikkien vaatteiden läpi.

A cold wind blew strongly, penetrating through everyone's clothes.

Eero, Liisa ja Jari liikkuivat varovasti raunioiden keskellä.

Eero, Liisa, and Jari moved cautiously among the ruins.

Talot seisoivat kuin vanhat jättiläiset, ikkunat rikottuina ja ovet suljettuina.

The buildings stood like old giants, their windows broken and doors closed.

Eero oli johtaja.

Eero was the leader.

Hän halusi pitää heidät turvassa.

He wanted to keep them safe.

Mutta ruoka oli vähissä.

But food was scarce.

Talvi oli tulossa, ja he tarvitsivat jotain syötävää selvitäkseen.

Winter was coming, and they needed something to eat to survive.

Liisa oli älykäs ja haastoi usein Eeron suunnitelmia.

Liisa was intelligent and often challenged Eero's plans.

Hän halusi todistaa olevansa arvokas.

She wanted to prove she was valuable.

Jari oli optimistinen.

Jari was optimistic.

Hän piti ryhmää koossa huolimatta syyllisyydentunteestaan.

He held the group together despite his feelings of guilt.

"Meidän täytyy löytää lisää ruokaa", Eero sanoi.

"We have to find more food," Eero said.

Hänen äänensä oli päättäväinen, mutta sen alla piileskeli pelko.

His voice was determined, but beneath it hid fear.

"Ehkä meidän pitäisi mennä kauemmas."

"Maybe we should go farther."

Liisa katsoi häntä.

Liisa looked at him.

"Se on vaarallista.

"That's dangerous.

Entä jos emme löydä mitään?

What if we don't find anything?

Tai kohtaamme muita?"

Or encounter others?"

Jari nyökkäsi.

Jari nodded.

"Liisa on oikeassa.

"Liisa is right.

Me voisimme etsiä lähempänä.

We could search closer.

Jaamme matkan riskit."

We'll share the journey's risks."

Eero mietti.

Eero pondered.

Hän tunsi paineen.

He felt the pressure.

Konttrolin menettäminen pelotti, mutta hän tiesi myös, ettei voisi tehdä tätä yksin.

Losing control was frightening, but he also knew he couldn't do it alone.

"Mitä ehdotat?"

"What do you suggest?"

hän kysyi Liisalta.

he asked Liisa.

"Voimme etsiä vanhasta supermarketista", Liisa ehdotti.

"We can search the old supermarket," Liisa suggested.

"Se ei ole kaukana ja siellä voi olla jotain vielä."

"It's not far, and there might still be something there."

Eero epäröi.

Eero hesitated.

Hän halusi mennä, mutta lopulta hän päätti luottaa ystäviinsä.

He wanted to go, but ultimately he decided to trust his friends.

"Hyvä on, yritetään", Eero sanoi.

"Alright, let's try," Eero said.

Oli tärkeää tehdä yhteistyötä.

It was important to work together.

He lähtivät yhdessä.

They set off together.

Matkalla he kuulivat askeleita.

On the way, they heard footsteps.

Joku toinen ryhmä lähestyi.

Another group was approaching.

He piiloutuivat nopeasti vanhan auton taakse ja odottivat.

They quickly hid behind an old car and waited.

Hearts pounding, the danger passed them by.

Hearts pounding, the danger passed them by.

Kun he saapuivat supermarketille, he löysivät piilotetun varaston.

When they arrived at the supermarket, they found a hidden storage.

Se oli täynnä riisiä ja säilykkeitä.

It was filled with rice and canned goods.

Heidän helpotuksensa oli suuri.

Their relief was immense.

Eero katsoi Liisaa ja Jaria.

Eero looked at Liisa and Jari.

"Hyvin tehty.

"Well done.

Tämä pelasti meidät."

This saved us."

Liisa hymyili.

Liisa smiled.

Jari henkäisi syvään.

Jari took a deep breath.

He tiesivät, että yhdessä he voisivat selvitä tästä.

They knew that together they could survive this.

Eero oppi arvostamaan yhteistyötä ja luottamaan toisiin.

Eero learned to appreciate cooperation and trust others.

Kylmä syystuuli puhalsi heidän ympärillään, mutta heillä oli jotain lämpöä: toivo ja ystävyys.

The cold autumn wind blew around them, but they had something warm: hope and friendship.

Se riitti viemään heidät tulevaan talveen.

It was enough to carry them into the coming winter.