Tiheä sumu peitti rämeen, sen salaperäinen ilmapiiri sopi täydellisesti Halloween-yöhön.

A dense fog covered the swamp, its mysterious atmosphere perfectly suited for a Halloween night.

Puiden kiertyneet varjot piirtyivät taivasta vasten, ja maa oli vetinen ja vaarallinen.

The twisted shadows of the trees were outlined against the sky, and the ground was wet and dangerous.

Timo, kolmekymmenvuotias kasvitieteilijä, istui mättäälle.

Timo, a thirty-year-old botanist, sat down on a mound.

Hän huokaisi syvään, koettaen olla välittämättä nilkkaansa säteilevästä kivusta.

He sighed deeply, trying not to mind the pain radiating from his ankle.

Timon sydän hakkasi.

Timo's heart was pounding.

Hän tiesi, että oli eksynyt.

He knew he was lost.

Hän oli tutkinut tätä rämettä monia kertoja, mutta tänään sumu oli pettävä.

He had studied this swamp many times, but today the fog had been deceiving.

Hän oli liukastunut liukkaalla kivellä ja nyt nilkka oli venähtänyt pahasti.

He had slipped on a slick stone and now his ankle was badly sprained.

Timo tarkasteli ympärilleen.

Timo looked around.

Oli vaikea nähdä kunnolla.

It was hard to see clearly.

Kaikki äänten kaiku ja vinkuvat oksat loivat oudon tunnelman.

The echo of all sounds and the creaking branches created an eerie atmosphere.

Kylmä kosteus tunki hänen vaatteittensa läpi.

Cold moisture seeped through his clothes.

Hän päätti, että hänen oli nyt toimittava.

He decided he had to act now.

Hän ei voinut jäädä tänne, kun lämpötila laski yhä alemmas.

He couldn't stay here as the temperature continued to drop.

Hänen oli päästävä pois.

He had to get out.

Vaikka nilkka teki kipeää, hän nousi.

Despite the pain in his ankle, he stood up.

Hän lähti liikkeelle, vaikka jokainen askel sattui.

He started moving, even though each step hurt.

Maa oli liukas ja jalka upposi mutaan.

The ground was slippery and his foot sank into the mud.

Hän yritti pysyä pystyssä, mutta maasto oli petollista.

He tried to stay upright, but the terrain was treacherous.

Timo pelkäsi, että loukkaisi itseään enemmän, mutta pysähtymisen ja hetken hengähdettyään hänen sisäinen päättäväisyytensä voitti pelon.

Timo feared he would injure himself further, but after stopping and catching his breath, his inner determination conquered his fear.

Timon ajatukset leijuivat hänen uransa vaikeuksiin.

Timo's thoughts drifted to the struggles in his career.

Hän oli pelännyt epäonnistumisia.

He had been afraid of failures.

Hän halusi todistaa itselleen, että pystyi mihin vain.

He wanted to prove to himself that he could do anything.

Nyt oli tilaisuus näyttää itselleen, että epäonnistuminen ei määrittänyt häntä.

Now was the chance to show himself that failure did not define him.

Kaukana kuului ääniä.

Voices could be heard in the distance.

Hän pysähtyi kuuntelemaan, hänen sydämensä sykki toivosta.

He stopped to listen, his heart pounding with hope.

"Apua!"

"Help!"

hän huusi, ääni käheänä, mutta voimakkaasti.

he shouted, his voice hoarse but strong.

Hän huusi yhä uudelleen ja uudelleen, toivoen, että ääni kantautuisi sumun halki.

He shouted over and over, hoping the sound would carry through the fog.

Hetken kuluttua kaksi hahmoa ilmestyi usvan seasta.

After a moment, two figures appeared from the mist.

Veera ja Aino olivat tulleet etsimään häntä.

Veera and Aino had come looking for him.

He olivat huolissaan hänen viivästymisestään.

They were worried about his delay.

"Timo!"

"Timo!"

Veera huudahti helpottuneena.

Veera exclaimed in relief.

He auttoivat hänen nilkkaansa tukemalla ja alkoivat johdattaa hänet pois rämeeltä.

They helped support his ankle and began to guide him away from the swamp.

Matka oli vaikea, mutta yhdessä he pääsivät takaisin turvallisemmalle maastolle.

The journey was difficult, but together they made it back to safer ground.

Timo hymyili kiitollisena.

Timo smiled gratefully.

Hän oli oppinut, ettei avunpyyntö ollut merkki heikkoudesta.

He had learned that asking for help was not a sign of weakness.

Kun he viimein saapuivat autolle rämeen reunalle, Timo tunsi itsensä uudeksi mieheksi.

When they finally reached the car at the edge of the swamp, Timo felt like a new man.

Hän oli selvittänyt vaikean tilanteen ja saanut apua ystäviltään.

He had navigated a tough situation and received help from his friends.

Oli Halloween, mutta hän tiesi, ettei pelottavinkaan hetki voinut voittaa hänen uutta itseluottamustaan ja ystävyyden voimaa.

It was Halloween, but he knew that not even the scariest moment could overcome his newfound confidence and the power of friendship.