Vanhassa suomalaisessa sisäoppilaitoksessa kaikki valmistauduttiin vuoden odotettuun tapahtumaan – Halloweenin kykykilpailuun.

In an old Finnish boarding school, everyone was preparing for the most anticipated event of the year – the Halloween talent show.

Lehdet putosivat maahan muodostaen värikkään maton koulun pihalle, ja syksyn viileä tuuli toi mukanaan Halloweenin tuntua.

Leaves fell to the ground, forming a colorful carpet in the schoolyard, and the cool autumn breeze brought with it the feeling of Halloween.

Koulun vanhat muurit olivat jo peitetty hämähäkinseittien ja kurpitsalyhtyjen koristamina.

The school's old walls were already covered, adorned with spider webs and jack-o'-lanterns.

Eero oli yksi koulun oppilaista.

Eero was one of the school's students.

Hän oli hiljainen ja harrasti salaa kitaransoittoa.

He was quiet and secretly practiced playing the guitar.

Kukaan muu ei tiennyt hänen taidoistaan, paitsi hänen paras ystävänsä Tuula.

No one else knew about his skills, except for his best friend Tuula.

Tuula oli iloinen ja innokas järjestämään tapahtumia.

Tuula was cheerful and eager to organize events.

Hän oli kuullut Eeron soittavan kitaraa muutama viikko sitten ja tiesi heti, että hänen ystävänsä pitäisi esiintyä kykykilpailussa.

She had heard Eero playing the guitar a few weeks ago and immediately knew that her friend should perform in the talent show.

"Sinun täytyy osallistua, Eero!"

"You have to participate, Eero!"

Tuula sanoi innoissaan kun he kävelivät kohti ruokalaa.

Tuula said excitedly as they walked towards the cafeteria.

"Sinulla on lahjakkuutta, joka kaikkien pitäisi kuulla."

"You have a talent that everyone should hear."

Eero epäröi.

Eero hesitated.

"Entä jos teen virheen?

"What if I make a mistake?

Tai entä jos kukaan ei pidä esityksestäni?"

Or what if no one likes my performance?"

"Me keksitään jotain," Tuula vastasi luottavaisesti.

"We'll figure something out," Tuula replied confidently.

"Miltä kuulostaa naamioituminen?

"How about dressing up?

Näin voisit tuntea itsesi rohkeammaksi."

That way, you could feel braver."

Eero mietti asiaa.

Eero thought about it.

Hän tiesi, että hänen olisi ylitettävä pelkonsa.

He knew he would have to overcome his fear.

Lopulta hän myönsi: "Ehkä pukukilpailu voisi auttaa."

Eventually, he admitted, "Maybe a costume contest could help."

Päivät kuluivat, ja Eero harjoitteli ahkerasti.

Days passed, and Eero practiced diligently.

Jokaisen koulupäivän jälkeen hän vetäytyi hiljaiseen nurkkaan musiikkiluokassa.

After each school day, he retreated to a quiet corner of the music classroom.

Soittaessaan hän unohti kaiken muun, mutta ajatus esiintymisestä muiden edessä herätti yhä levottomuutta.

While playing, he forgot about everything else, but the thought of performing in front of others still made him anxious.

Tuula kannusti häntä aina kun he tapasivat.

Tuula encouraged him every time they met.

Hän ideoi luovia pukuja, ja pian he päätyivät keksimään täydellisen: Eero pukeutuisi kummitukseksi, kasvot peitettynä valkoisella maskilla.

She came up with creative costume ideas, and soon they came up with the perfect one: Eero would dress as a ghost, his face covered with a white mask.

Halloween-iltana koulun suuri auditorio oli täynnä jännittyneitä oppilaita.

On Halloween night, the school's large auditorium was filled with excited students.

Koristeet loivat maagisen ja aavemaisen tunnelman.

Decorations created a magical and eerie atmosphere.

Eero istui hermostuneena pukuhuoneessa, kitara sylissään.

Eero sat nervously in the dressing room, guitar in his lap.

Sillä hetkellä, kun hänen vuoronsa lähestyi, hänen sydämensä hakkasi nopeammin.

At the moment when his turn approached, his heart beat faster.

"Sinä pystyt tähän," Tuula sanoi ja laski lempeästi kätensä Eeron olkapäälle.

"You can do this," Tuula said, gently placing her hand on Eero's shoulder.

"Muista, että olet kummitus.

"Remember, you're a ghost.

Kukaan ei tiedä, kuka olet lavalla."

No one knows who you are on stage."

Eero hengitti syvään.

Eero took a deep breath.

Hän muisti kaikki harjoitushetkensä ja ystävänsä kannustavat sanat.

He remembered all his practice sessions and his friend's encouraging words.

Hänen pelkonsa oli todellista, mutta niin oli myös hänen rakkautensa musiikkiin.

His fear was real, but so was his love for music.

Hän nousi ylös, asetti maskin kasvoilleen ja astui lavalle.

He stood up, placed the mask on his face, and stepped onto the stage.

Valot kirkastuivat, mutta maski auttoi piilottamaan hänen hermostuneisuuttaan.

The lights brightened, but the mask helped hide his nervousness.

Hän soitti ensimmäisen sävelen varovaisesti, mutta pian musiikki tempaisi hänet mukaansa.

He played the first note cautiously, but soon the music swept him away.

Takaseinä kaikui kitaran sävelistä, ja hiljalleen jännityksen tilalle tuli ilo.

The back wall echoed with the guitar's notes, and gradually joy replaced his anxiety.

Eero soitti sydämestään, unohtaen pelkonsa.

Eero played from his heart, forgetting his fears.

Kun viimeinen sävel vaimeni, yleisö räjähti raikuviin aplodeihin.

When the last note faded, the audience erupted into resounding applause.

Eero hymyili, edelleen hieman epätodellisena kokemuksestaan.

Eero smiled, still feeling somewhat surreal about the experience.

Hän oli ylittänyt itsensä.

He had overcome himself.

Tuula juoksi halamaan häntä, ja hän tunsi ylpeyden lämmön.

Tuula ran to hug him, and he felt the warmth of pride.

Hän oli voittanut pelkonsa ja jopa nauttinut jokaisesta hetkestä.

He had conquered his fears and even enjoyed every moment.

Tästä päivästä lähtien Eero tiesi, että esiintyminen oli jotain, mitä hän halusi tehdä uudelleen.

From that day on, Eero knew that performing was something he wanted to do again.

Hän oli oppinut, että pelko ei ollut este, vaan haaste.

He had learned that fear was not a barrier, but a challenge.

Halloweenin kykyillasta tuli päivä, jolloin hän löysi sisäisen uskalluksensa, ja hänen kitaransoittonsa ääni jäisi varmasti monien mieleen.

The Halloween talent night became the day he found his inner courage, and the sound of his guitar playing would surely remain in many minds.