Aino hengitti syvään, katsoessaan vanhan saunan ikkuna-aukosta ulos.

Aino took a deep breath as she looked out of the window opening of the old sauna.

Sen takana oli jäätynyt järvi, joka heijasti taivaalla hiipivää harmautta.

Behind it lay a frozen lake that reflected the creeping grayness of the sky.

Oli syksyn ja talven taitekohta, ja ensimmäiset lumikiteet leijailivat ilmassa.

It was the cusp of autumn and winter, and the first snowflakes were drifting in the air.

Saunaa oli käytetty jo sukupolvien ajan; savukivet höyrysivät hellästi, levittäen lämmintä, rauhoittavaa tuoksua.

The sauna had been used for generations; the smoke stones steamed gently, spreading a warm, calming aroma.

Viimeksi, kun Aino ja Eero olivat nähneet, lämmin oli muuttunut kylmäksi.

The last time Aino and Eero had seen each other, warmth had turned into coldness.

Sanat, joita ei voinut perua, olivat jääneet leijumaan ilmaan heidän väliinsä.

Words that couldn’t be taken back had hung in the air between them.

Nyt Aino istui pukuhuoneen penkillä, miettien, mitä sanoisi, kun Eero astuisi sisään.

Now Aino sat on the bench in the changing room, pondering what to say when Eero walked in.

Hän ei ollut varma, kuinka aloittaa keskustelu, mutta tiesi, että jotain oli sanottava.

She wasn't sure how to start the conversation, but she knew something had to be said.

Eero astui saunaan iloisesti huudahtaen, ”Aino!

Eero entered the sauna with a cheerful exclamation, "Aino!

Kuinka kauan siitä onkaan?” Hän hymyili, mutta Aino näki silmien varjot.

How long has it been?"

Hän yritti vastata hymyyn, vaikka sisällään tunsi epävarmuuden kieppuvan.

He smiled, but Aino saw the shadows in his eyes.

He halasivat nopeasti, ja sitten Eero alkoi lämmittää kiuasta lisää märillä koivuvihoilla, joiden tuoksu täytti pian tilan.

She tried to return the smile, even though uncertainty was swirling inside her.

”Miten on mennyt?” kysyi Aino lopulta, ääni hieman väristen.

They hugged quickly, and then Eero began to heat up the sauna more with wet birch branches, whose scent soon filled the room.

”Hyvin”, Eero vastasi liikaa tarkoitetulla ilolla.

“How have you been?” Aino finally asked, her voice slightly trembling.

”Viime vuodet ovat olleet kiireisiä mutta hyviä.

“Good,” Eero replied with an overly cheerful tone.

Entä sinulla?” Aino nyökkäili, vaikka sanat olivat vaikeita.

“The past years have been busy but good.

”Hyvin täälläkin.

And you?” Aino nodded, though the words were difficult.

Mutta ajattelin, että… ehkä meidän pitäisi puhua siitä, mikä tapahtui.” Hiljaisuus lankesi heidän välilleen, ja vain kiukaan sihinä rikkoi rauhan.

“Good here too.

Eero katsoi Ainon silmiin ja nyökkäsi lopulta.

But I thought... maybe we should talk about what happened.” Silence fell between them, broken only by the hissing of the sauna stove.

”Olet oikeassa.

Eero looked into Aino's eyes and finally nodded.

Meidän pitäisi puhua siitä.” He alkoivat keskustella, vaatien sanoja joillekin vanhoille, rosoisille tunteille.

“You’re right.

Aluksi oli vaikeaa, mutta vähitellen menneisyyden kipupisteet nousivat pintaan.

We should talk about it.” They began to speak, striving to find words for some old, jagged feelings.

Kumpikaan ei huomannut, kuinka jään halkeaminen ulkona kaikui heille.

At first, it was difficult, but gradually the painful points of their past came to the surface.

Keskustelu kiihtyi ja syveni, kiihtyen argumenttiin.

Neither of them noticed how the cracking ice outside echoed towards them.

Kunnes, äkkiä, ääni ulkoa voimistui.

The discussion intensified and deepened, escalating into an argument.

Järven jäästä kuului ääni, joka kääntyi kohmeisena heidän korvissaan.

Until, suddenly, a sound from outside grew louder.

Rysähdys muistutti heitä siitä, kuinka ohut jää heidän ystävyytensä alla oli.

The sound from the lake ice transformed into their frostbitten ears.

He katsoivat toisiaan, pelko näkyen kasvoilta.

A crash reminded them of how thin the ice beneath their friendship had become.

Tämä pysäytti sananvaihdon.

They looked at each other, fear visible on their faces.

Aino istuutui, kyyneleet välkkyen silmäkulmissa.

This halted their exchange of words.

”En halua menettää sinua taas,” hän sanoi, ääni murtuen.

Aino sat down, tears glistening in the corners of her eyes.

Eero seisoi hämmästyneenä hetken, mutta sitten polvistui Ainon eteen.

“I don’t want to lose you again,” she said, her voice breaking.

”En minäkään.

Eero stood stunned for a moment, but then knelt before Aino.

Olin väärässä.

“Neither do I. I was wrong.

Ja pelkäsin – pelkäsin menneisyyttä enemmän kuin tahdoin myöntää.” Jännite heidän välillään murtui, aivan kuten jää ulkona.

And I was scared – scared of the past more than I wanted to admit.” The tension between them shattered, just like the ice outside.

Yhdessä he tekivät lupauksen aloittaa uudelleen, ymmärtäen, että ystävyys vaatii yhteistä voimainponnistusta.

Together they made a promise to start anew, understanding that friendship requires a joint effort.

He nostivat katseensa, hymyillen varovasti, ja tunsivat sydämiensä lämpiävän, aivan kuten sauna oli heidän ympärillään.

They raised their eyes, cautiously smiling, and felt their hearts warming, just like the sauna around them.

Saunan lämpö poltti pois vanhat kivut, ja ulkona järven jää tasoittui hiljaa kuuvalon alla.

The warmth of the sauna burned away old pains, and outside the lake's ice settled quietly under the moonlight.

Tulevaisuus tuntui yhtäkkiä valoisammalta, yhteisenä kuin kirkkaassa syys-talviyössä.

The future suddenly felt brighter, united like on a clear autumn-winter night.