Rovaniemen kauppatorilla loisti kirkkaat jouluvalot.

Bright Christmas lights shone at the Rovaniemen market square.

Lumi leijaili hiljaa maahan, ja ilma oli kylmä ja raikas.

Snow drifted gently to the ground, and the air was cold and fresh.

Ihmiset kulkivat hymyillen, kädet heiluen paksuissa hanskoissa.

People walked by smiling, their hands waving in thick gloves.

Eeva seisoi oman kojunsa takana, myi käsintehtyjä koristeita ja villaisia huiveja.

Eeva stood behind her stall, selling handmade decorations and woolen scarves.

Hänen silmissään välkkyi kaipuu, vaikka hän seurasi iloisia ostajia.

There was a glint of longing in her eyes, even as she watched the cheerful shoppers.

Eeva kaipasi yhteyttä, lämpöä, jonka hän oli menettänyt, mutta vilske ympärillä tuntui etäiseltä.

Eeva longed for connection, the warmth she had lost, but the hustle and bustle around felt distant.

Mikko asteli torin halki, kirjoituskone kädessään muistikirja.

Mikko walked across the square, a typewriter and notebook in hand.

Hän oli toimittaja, mutta tänä iltana hän ei etsinyt vain tarinaa.

He was a journalist, but this evening he was seeking more than just a story.

Joulun tuntu oli hänen mieleensä jättänyt kolkon varjon, kun ajatus yksin vietetystä joulusta painoi hänen hartioitaan.

The feel of Christmas had left a gloomy shadow on his mind, as the thought of spending it alone weighed on his shoulders.

Mikko kaipasi jotakin, joka sytyttäisi kipinän hänessä uudelleen.

Mikko longed for something that would reignite a spark within him.

Hän etsi juttua, mutta tunsi, että jokin muukin oli hukassa.

He was searching for a story, but he felt that something else was missing.

Eeva katseli, kun Mikko pysähtyi hänen kojunsa eteen.

Eeva watched as Mikko stopped in front of her stall.

Miehen kasvot olivat keskittyneet, mutta myös hieman surumieliset.

The man's face was focused, but also slightly melancholic.

Hän tervehti ystävällisesti, ja Mikko vastasi, hänen äänensä hieman vaisu mutta teeskennellen innokas.

She greeted him kindly, and Mikko responded, his voice a bit subdued but feigning eagerness.

"Mitä haluaisit tietää käsityöstä?"

"What would you like to know about the handicrafts?"

Eeva kysyi ujosti.

Eeva asked shyly.

Mikko nyökkäsi ja esitti kysymyksiä, mutta hänen ajatuksensa olivat jossain muualla.

Mikko nodded and asked questions, but his thoughts were elsewhere.

Eeva puolestaan tunsi, miten läheisyys kutsui häntä, mutta hän epäröi.

Eeva, on the other hand, felt the pull of closeness calling her, but she hesitated.

Kuitenkin, katsellessaan Mikon kasvoja, hän tunsi halua rikkoa jää heidän välillään.

However, as she looked at Mikko's face, she felt the urge to break the ice between them.

"Haluaisitko kupin lämmintä glögiä?"

"Would you like a cup of warm glögi?"

hän kysyi lopulta ujosti.

she finally asked timidly.

Mikko yllättyi ehdotuksesta, mutta hyväksyi sen.

Mikko was surprised by the offer but accepted it.

He siirtyivät kojun viereen, missä höyryävä glögipannu houkutteli.

They moved next to the booth, where a steaming pot of glögi was enticing.

He joivat hiljaisuuden vallitessa, kunnes taivas äkkiä muuttui valkeaksi.

They drank in silence, until suddenly the sky turned white.

Nousi tuuli, ja lumi alkoi pöllytä häikäisevän voimakkaana.

The wind rose, and the snow started blowing with blinding force.

Eeva ja Mikko joutuivat kiirehtimään hakemaan suojaa läheisestä katoksesta.

Eeva and Mikko had to hurry to find shelter under a nearby canopy.

Myrskyn jyristessä ympärillä Eeva katsoi Mikkoa ja näki murheen hänen kasvoillaan.

As the storm raged around them, Eeva looked at Mikko and saw the sorrow on his face.

"Onko sinulla perhettä?"

"Do you have a family?"

hän kysyi varovasti.

she asked cautiously.

Mikko epäröi, mutta sitten alkoi puhua.

Mikko hesitated, but then began to speak.

Hän kertoi etäisistä suhteistaan, vuosista vieraantumisessa.

He spoke of distant relationships, years of estrangement.

Eeva kuunteli, sillä hän tiesi, miltä yksinäisyys tuntui.

Eeva listened, for she knew what loneliness felt like.

Sana kerrallaan, he avautuivat toisilleen.

Word by word, they opened up to each other.

Eeva kertoi menetyksistään, tyhjyydestä, jota yritti lempeillä käsitöillä täyttää.

Eeva shared her losses, the emptiness she attempted to fill with gentle crafts.

Heidän sanansa soljuivat pehmeinä, kuin lumihiutaleet, jotka laskeutuivat hiljaa.

Their words flowed softly, like snowflakes gently descending.

Kummankin sydämissä syttyi uusi lämpö.

In both of their hearts, a new warmth ignited.

Lopulta myrsky raukesi, ja he katsoivat toisiaan.

Finally, the storm subsided, and they looked at each other.

Kaukana kuulivat torin äänet voimistuvan uudelleen.

In the distance, they heard the sounds of the square growing stronger again.

"Pidetään yhteyttä," Mikko sanoi hiljaa.

"Let's keep in touch," Mikko said softly.

Eeva nyökkäsi, heidän katseensa lämpimiä ja toiveikkaita.

Eeva nodded, their gazes warm and hopeful.

He erosivat, mutta kumpikaan ei tuntenut enää yksinäisyyttä.

They parted, but neither felt lonely anymore.

Eeva oli avannut sydämensä, ja Mikko huomasi raapustavansa toiveekasta tarinaa, joka voisi saavuttaa hänen oman perheensä.

Eeva had opened her heart, and Mikko found himself penning a hopeful story that might reach his own family.

Joulu Rovaniemen torilla oli tuonut heille takaisin sen, mitä he kumpikin eniten kaipasivat: yhteyden toisiin ihmisiin.

Christmas at Rovaniemi square had returned to them what each had most longed for: connection with others.