Rovaniemen talviyö oli kuin satua.

The winter night in Rovaniemi was like a fairy tale.

Taivas sädehti tähdistä, ja ilma oli raikas ja kylmä.

The sky sparkled with stars, and the air was fresh and cold.

Aino ja Eero olivat lähteneet lomalle Lappiin viettämään uutta vuotta.

Aino and Eero had gone on a holiday to Lapland to celebrate the New Year.

Heidän suunnitelmissaan oli nähdä revontulet, joita he molemmat rakastivat.

Their plan was to see the northern lights, which they both loved.

Aino oli aina halunnut päättää vuoden erityisesti.

Aino had always wanted to end the year in a special way.

Jotain, mikä toisi hänet lähemmäksi Eeroa.

Something that would bring her closer to Eero.

He hiihtivät pitkin lumista metsää, kun Aino äkkiä kaatui.

They were skiing through the snowy forest when Aino suddenly fell.

"Ai!"

"Ouch!"

hän huudahti, tarttuessaan nilkkaansa.

she exclaimed, grabbing her ankle.

Eero kääntyi nopeasti.

Eero turned quickly.

"Aino, oletko kunnossa?"

"Aino, are you okay?"

hän kysyi huolestuneena.

he asked worriedly.

Aino puri huultaan.

Aino bit her lip.

Hän ei halunnut pilata iltaa.

She didn't want to ruin the evening.

"Olen kunnossa", hän yritti vakuuttaa, mutta kivun takia hänen kasvonsa kertoivat toista.

"I'm fine," she tried to assure him, but the pain made her face tell a different story.

He jatkoivat hitaasti eteenpäin, mutta pian Aino ei enää pystynyt jatkamaan.

They continued slowly onward, but soon Aino could no longer keep going.

Lopulta hänen oli pakko myöntää: "Eero, en pysty kävelemään.

Finally, she had to admit, "Eero, I can't walk.

Nilkkani sattuu liikaa."

My ankle hurts too much."

Eero pysähtyi ja katsoi häntä.

Eero stopped and looked at her.

"Me emme voi jatkaa näin", hän sanoi mietteliäästi.

"We can't continue like this," he said thoughtfully.

Aino tunsi kyyneleiden nousevan silmiinsä.

Aino felt tears welling up in her eyes.

Hän pelkäsi, että kaikki oli pilalla.

She feared that everything was ruined.

"Anteeksi", hän kuiskasi.

"I'm sorry," she whispered.

Eero kyykistyi hänen viereensä.

Eero crouched down beside her.

"Ei hätää", hän sanoi lempeästi.

"It's okay," he said gently.

"Keksitään jotain."

"We'll figure something out."

Hetken hiljaisuuden jälkeen Eero katsahti ympärilleen ja huomasi mäenrinteellä pienen punaisen reen.

After a moment of silence, Eero glanced around and noticed a small red sled on the hillside.

"Katsotaanpas", hän hymyili.

"Let's see," he smiled.

Varovasti Eero auttoi Ainoa rekeen ja alkoi vetää häntä kohti läheistä mäkeä.

Carefully, Eero helped Aino onto the sled and began to pull her toward a nearby hill.

Aino nojautui taaksepäin, katsoi taivaalle ja yritti unohtaa kivun.

Aino leaned back, gazed at the sky, and tried to forget the pain.

He pääsivät mäen huipulle juuri, kun taivas alkoi avautua.

They reached the top of the hill just as the sky began to open up.

Vihreät, violetit ja punaiset valot tanssivat yläpuolella.

Green, purple, and red lights danced above.

Revontulet olivat upeampia kuin koskaan.

The northern lights were more magnificent than ever.

Aino pidätti hengitystään.

Aino held her breath.

"Ne ovat kauniita", hän sanoi hiljaa.

"They are beautiful," she said quietly.

"Kiitos, että veit minut tänne."

"Thank you for bringing me here."

Eero istuutui hänen viereensä.

Eero sat down beside her.

"Minä en halunnut jättää tätä väliin.

"I didn't want to miss this.

Enkä jättää sinua yksin", hän sanoi vilpittömästi.

Nor leave you alone," he said sincerely.

He katselivat revontulia yhdessä.

They watched the northern lights together.

Kylmä ilma sai posket punottamaan, mutta heidän sydämissään oli lämmin.

The cold air made their cheeks blush, but their hearts were warm.

Aino ymmärsi, ettei hänen tarvinnut aina olla vahva.

Aino realized she didn't always have to be strong.

Oli okei pyytää apua.

It was okay to ask for help.

Eero puolestaan oppi, että pienet teot voivat merkitä paljon.

Eero, in turn, learned that small acts can mean a lot.

He istuivat hiljaa, käsi kädessä, uuden vuoden alun alla.

They sat quietly, hand in hand, as the New Year began.

Taivas välkkyi ja loisti kuin lupaus paremmasta tulevasta, ja siinä hetkessä Rovaniemen lumisessa yössä he olivat lähempänä kuin koskaan ennen.

The sky flickered and shone like a promise of a better future, and in that moment, in the snowy night of Rovaniemi, they were closer than ever before.