Saunan höyry liikkui verkkaisesti vanhan rakennuksen sisällä.

The sauna's steam moved slowly inside the old building.

Ulkona oli kylmä.

Outside, it was cold.

Lumi leijaili hiljaa alas tummaa taivasta vasten.

Snow quietly drifted down against the dark sky.

Helsinki oli talvinen, ja sauna tarjosi lämpöä ja turvapaikan kylmyyttä vastaan.

Helsinki was wintry, and the sauna offered warmth and a refuge against the cold.

Aino istui ylimmällä lauteella, selkä seinää vasten, ja katsoi puuhellaa, miettiessään Veikkoa.

Aino sat on the top bench, back against the wall, and looked at the wood stove, thinking about Veikko.

Hän oli päättänyt kutsua pikkuveljensä tänne.

She had decided to invite her little brother here.

Oli aika korjata välit.

It was time to mend their relationship.

Veikko saapui hieman myöhässä, kuten tavallista.

Veikko arrived a bit late, as usual.

Hän huokaisi syvään astuessaan sisään, ja lämpö ympäröi hänet heti.

He sighed deeply as he stepped inside, and the warmth enveloped him immediately.

Ilmassa oli tervan ja männyn tuoksua.

The air smelled of tar and pine.

"Hei Veikko", Aino tervehti, yrittäen pitää äänensä kevyenä.

"Hi, Veikko," Aino greeted, trying to keep her voice light.

Veikko nyökkäsi ja hymyili vähän.

Veikko nodded and smiled a little.

Hän istui alemmas lauteille, vältteli katsekontaktia.

He sat down lower on the benches, avoiding eye contact.

Saunan rauha teki tilanteesta sopivan, mutta myös jännittävän.

The peace of the sauna made the situation suitable, but also tense.

Hänen sisällään kyti vanha kauna, tunne jääneensä siskonsa varjoon.

Inside, an old resentment simmered, the feeling of being overshadowed by his sister.

"Miten menee?"

"How's it going?"

Aino kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.

Aino asked after a moment of silence.

Hän halusi avata keskustelun varovaisesti.

She wanted to open the conversation cautiously.

Hänen vuosiaan ulkomailla oli paljon puhuttu perheessä, mutta mitä hän tiesi Veikon elämästä?

Her years abroad had been much talked about in the family, but what did she know about Veikko's life?

Hyvin vähän, hän tajusi.

Very little, she realized.

Veikko kohautti olkiaan.

Veikko shrugged.

"Samaa vanhaa.

"Same old.

Töitä, vähän suunnittelua on vuoteen", hän mutisi katsomatta sisareensa, puhuessaan matalalla äänellä.

Work, some planning for the year," he muttered without looking at his sister, speaking in a low voice.

Aino tajusi, ettei tämä keino auttaisi.

Aino realized that this approach wouldn't help.

Hänen pitäisi olla suorempi.

She needed to be more direct.

"Veikko, olen miettinyt meitä.

"Veikko, I've been thinking about us.

Miten olemme etääntyneet.

How we've drifted apart.

Minä olen tehnyt omat valintani, mutta se ei tarkoita, etten kunnioita sinun elämääsi."

I've made my own choices, but that doesn't mean I don't respect your life."

Veikko katsoi häntä yllättyneenä.

Veikko looked at her in surprise.

Hänellä oli ollut erilainen kuva - että Aino näki häntä vain pikkukaupungin miehenä, joka ei saavuttanut paljoa.

He had held a different view—that Aino saw him only as a small-town man who hadn't achieved much.

Tämä hetki, kuuma höyry ympärillä, teki keskustelusta pelottavan, mutta samalla mahdollisen.

This moment, with hot steam all around, made the discussion daunting but also possible.

"Ehkä minä tunnen itseni väsyneeksi, aina sinun varjossasi.

"Maybe I feel tired, always in your shadow.

Sinä matkustit, koit niin paljon.

You traveled, experienced so much.

Minä jäin", Veikko sanoi vihdoin, ja sanat olivat kuin tulikuumaa vettä valuvan iholla.

I stayed," Veikko finally said, and the words were like scalding water pouring over skin.

Aino hengitti syvään.

Aino took a deep breath.

"En koskaan ajatellut noin.

"I never thought of it that way.

Minä kamppailin myös, yksin vieraassa maassa.

I struggled too, alone in a foreign country.

Kaikkien hienojen hetkien takana on paljon epävarmuutta."

Behind all the wonderful moments, there's a lot of uncertainty."

Hänen äänensä oli pehmeä mutta suora.

Her voice was soft but direct.

Hiljaisuus levittäytyi jälleen, mutta tällä kertaa se oli uusi.

Silence spread again, but this time it was new.

Saunan rauhoittava nikotus, puukiuas lämpöineen, teki tilasta sopivan avoimuudelle.

The soothing crackle of the sauna, with its wood heater, made the space suitable for openness.

Veikko rentoutui hieman, ja jännitys hänen hartioiltaan hellitti.

Veikko relaxed slightly, and the tension in his shoulders eased.

"Ehkä olemme molemmat olleet väärässä", hän sanoi vihdoin, ja katsoi Ainoa.

"Maybe we've both been wrong," he said finally, and looked at Aino.

Hän näki jotain uutta sisaren silmissä.

He saw something new in his sister's eyes.

Inhimillisyyttä.

Humanity.

"Niin, aloitetaan alusta.

"Yes, let's start anew.

En ole koskaan halunnut muuta kuin parasta sinulle", Aino vastasi, ja heidän katseensa kohtasivat.

I have never wanted anything but the best for you," Aino replied, and their gazes met.

Kun he istuivat yhdessä hiljaisuudessa, saunan lämpö helli heidän välejään.

As they sat together in silence, the sauna's warmth soothed their relationship.

Täällä, suojassa kylmyydeltä, he löysivät tiensä.

Here, sheltered from the cold, they found their way.

Tunteet lämpenivät, tuoden heidät lähemmäs toisiaan, nyt ja tulevaisuudessa.

Emotions warmed, bringing them closer to each other, now and in the future.

He astuivat ulos saunasta parempina sisaruksina, lupausten kera tehdä tästä uusi alku.

They stepped out of the sauna as better siblings, with promises to make this a new beginning.