Pehmeä talvitoukokuu jätti Laajalahden hiljaisen esikaupungin voimaan vähäisen lumen alla.

The gentle winter May left the silent suburb of Laajalahti barely covered under a light dusting of snow.

Talojen katot ja pihat olivat kevyesti kuorrutettuja, ja ilma oli raikkaan kylmä.

The roofs and yards of the houses were lightly frosted, and the air was refreshingly cold.

Eeron nenä punoitti hieman pakkasessa hänen seistessään kadun reunalla.

Eero's nose was slightly red from the frost as he stood by the side of the street.

Hänellä oli visio: lumi- ja jääveistoskilpailu, joka yhdistäisi koko naapuruston iloiseen talvitapahtumaan.

He had a vision: a snow and ice sculpting competition that would bring the entire neighborhood together for a joyful winter event.

Mutta kun lumi sohjona ja harvinaisena läikitti maisemaa, visio tuntui kaukaiselta.

But with the snow slushy and sparse, dotting the landscape, the vision seemed distant.

Eero oli aina ollut optimisti.

Eero had always been an optimist.

Hän katsoi Maijaa, ystäväänsä ja avustajaansa, joka seisoi vieressä kädet syvällä taskuissa.

He looked at Maija, his friend and assistant, who stood next to him with her hands deep in her pockets.

"Meidän täytyy kokeilla," Eero sanoi hymy kasvoillaan.

"We have to try," Eero said with a smile on his face.

"Voimme kerätä lunta varjopaikoista."

"We can gather snow from the shaded spots."

Maija huokaisi, mutta hänen katseensa pehmeni.

Maija sighed, but her gaze softened.

"Hyvä on, Eero.

"Alright, Eero.

Mutta meidän pitää olla valmiita, jos lunta ei ole tarpeeksi.

But we have to be prepared if there's not enough snow.

Minä voin valmistaa kuumia kaakaoita."

I can make some hot cocoa."

He alkoivat kiertää naapurustoa, keräten lunta sieltä täältä, mistä pystyivät.

They started to roam the neighborhood, gathering snow here and there where they could.

Eeron energia oli tarttuvaa, ja pian muutaman naapurin lapset liittyivät iloiseen touhuun.

Eero's energy was contagious, and soon a few neighborhood kids joined in the cheerful hustle.

Lumiveistoskisa saisi alkunsa, vaatimattomana kenties, mutta levittäisi naurua talven keskelle.

The snow sculpting competition would begin, humble perhaps, but it would spread laughter in the midst of winter.

Kun iltapäivä koitti, piha oli täynnä väkeä.

By afternoon, the yard was full of people.

Toiset olivat tuoneet lunta suurina ämpäreinä, paistaen naamat kylmässä auringonpaisteessa.

Some had brought snow in large buckets, their faces glowing in the cold sunlight.

Lumiukot syntyivät hatarasti, huvittavia ja täynnä luovuutta.

Snowmen emerged shakily, amusing and full of creativity.

Paikalle saapui muutama perhe lämpimien vilttien kanssa, ja pian kaakaon tuoksu täytti ilman.

A few families arrived with warm blankets, and soon the scent of cocoa filled the air.

"Tilanne ei ole kovin virallinen", Maija kuiskasi hymyillen Eerolle, joka seisoi ylpeänä pienimuotoisen kilpailun keskellä.

"The situation isn't very official," Maija whispered with a smile to Eero, who stood proudly in the middle of the small competition.

"Ei tarvitsekaan olla," Eero vastasi.

"It doesn't need to be," Eero replied.

"Tärkeintä on, että kaikki nauttivat."

"The most important thing is that everyone enjoys it."

Kilpailu päättyi iloisesti, muutama miniveistos kaatui naurun saattelemana, mutta sydämet hehkuivat.

The competition ended joyfully, a few mini sculptures toppled over accompanied by laughter, but hearts were glowing.

Ihmiset pysähtyivät juttelemaan, nauramaan ja juomaan kuumaa kaakaota.

People stopped to chat, laugh, and drink hot cocoa.

Lapsia leikitti lumenpallot ja kokoontuminen kehittyi kuin itsestään talviseksi juhlahetkeksi.

Children were playing with snowballs, and the gathering naturally evolved into a winter festive moment.

Illan tullen Eero ja Maija istuivat portailla naapuruston hiljentyessä.

As evening came, Eero and Maija sat on the steps as the neighborhood quieted down.

"Eero, opin ettei kaikkea voi ennustaa, mutta olen iloinen, että saatiin kaikki kuitenkin mukaan," Maija sanoi.

"Eero, I learned that not everything can be predicted, but I'm glad we got everyone involved," Maija said.

"Ja minä opin, että suunnittelu on hyvä, mutta pitää osata joustaa," Eero lisäsi.

"And I learned that planning is good, but it's important to be flexible," Eero added.

Kylmyys puri poskiin, mutta he istuivat siinä vielä hetken, katsellen talojen valoja.

The cold nipped at their cheeks, but they sat there for a moment longer, watching the lights of the houses.

Seuraavaa kertaa varten he tiesivät: yhdessähän kaikki onnistuu.

For the next time, they knew: together, everything succeeds.