Rovaniemen lähellä, lumen peittämässä metsässä, oli kylmä mutta kaunis aamu.

Near Rovaniemi, in a snow-covered forest, it was a cold but beautiful morning.

Lumisten mäntyjen oksilla roikkui hiutaleita.

Flakes hung on the branches of snowy pine trees.

Eero, Satu ja Ville lähtivät retkelle metsään.

Eero, Satu, and Ville went on a hike in the woods.

Eero tykkäsi metsän rauhasta.

Eero loved the peace of the forest.

Satu, hänen ystävänsä, puhui innokkaasti.

Satu, his friend, chatted eagerly.

Ville, heidän uusi kaverinsa, pysytteli hiljaa ja tarkkaili ympäristöä.

Ville, their new companion, stayed quiet and observed the surroundings.

"Eikö täällä olekin upeaa?"

"Isn't it wonderful here?"

Satu huudahti ihastuneena.

Satu exclaimed with delight.

Eero nyökkäsi, mutta häntä huolestutti.

Eero nodded, but he was worried.

Ville oli kertonut tarinoita lähialueen legendoista, ja Eero tunsi olonsa hieman epäluuloiseksi.

Ville had told stories about the legends of the area, and Eero felt a bit suspicious.

Hetken kuluttua Satu ei enää vastannut, kun Eero huusi hänen nimeään.

After a while, Satu no longer responded when Eero called her name.

Hän oli kadonnut.

She had disappeared.

Metsä oli hiljainen, jättäen vain tuulen kahinan.

The forest was silent, leaving only the rustle of the wind.

"Eero, meidän pitää löytää hänet," Ville sanoi rauhallisesti.

"Eero, we have to find her," Ville said calmly.

Eero epäröi, epäillen Villeä.

Eero hesitated, doubting Ville.

Kumpi polku johtaisi Satun luo?

Which path would lead to Satu?

Ville puhui piilotetusta polusta, jota vain harvat tunsivat.

Ville spoke of a hidden path that few knew.

Eero piti Villeä silmällä, mutta he lähtivät etsimään Satua yhdessä.

Eero kept an eye on Ville, but they set off to search for Satu together.

Metsä oli tiheä, eikä jälkiä näkynyt.

The forest was dense, and there were no tracks to see.

Jossain vaiheessa Ville pysähtyi ja osoitti lumikasan alta paljastuvaa polkua.

At some point, Ville stopped and pointed to a path revealed under a snowdrift.

"Tässä se on," Ville sanoi.

"Here it is," Ville said.

Polku näytti vanhalta ja hylätyltä.

The path looked old and abandoned.

Eero tiesi riskin, mutta seurasi Villeä.

Eero knew the risk, but he followed Ville.

Polku kiemurteli syvemmälle metsään, kunnes he löysivät pienen mökin.

The path twisted deeper into the forest until they found a small cabin.

Sen vieressä seisoi Satu, hikisenä mutta hymyilevänä.

Next to it stood Satu, sweaty but smiling.

"Miten löysitte minut?"

"How did you find me?"

Satu kysyi.

Satu asked.

"Ville tiesi tien," Eero vastasi ja katsoi Villeä kiitollisena.

"Ville knew the way," Eero replied and looked at Ville gratefully.

Ville hymyili salaperäisesti.

Ville smiled mysteriously.

Paluumatkalla Eero mietti, miten ennakkoluulot olivat estäneet häntä luottamasta Villeen.

On the return journey, Eero thought about how his prejudices had prevented him from trusting Ville.

Hän oppi, että joskus riskien ottaminen voi tuoda hyvää.

He learned that sometimes taking risks can bring good.

Metsän legendat kertoivatkin odottamattomista ystävyyksistä.

The legends of the forest indeed spoke of unexpected friendships.

Heidän palatessaan, lumihiutaleet alkoivat hitaasti sataa, kuin symbolina uudesta alusta heidän ystävyydelleen.

As they returned, snowflakes began to fall slowly, like a symbol of a new beginning for their friendship.