Lumihiutaleet leijuivat hiljaa alas Rovaniemen taivaan alla.

Snowflakes drifted quietly down under the Rovaniemi sky.

Aleksi, Eeva ja Mikko olivat matkustaneet tänne nauttimaan talven ihmeistä.

Aleksi, Eeva, and Mikko had traveled here to enjoy the wonders of winter.

Kaikkialla oli valkoista ja kaunista; hiljaisuus peitti metsät ja mäet.

Everywhere was white and beautiful; silence blanketed the forests and hills.

He olivat matkalla lumiselle kukkulalle, siellä missä taivas avautui suuriin korkeuksiin.

They were on their way to a snowy hill, where the sky opened up to great heights.

"Katso, lumikengät tekevät kävelystä helpompaa", Mikko sanoi ja nauroi samalla kun auttoi Eevaa.

"Look, snowshoes make walking easier," Mikko said and laughed while helping Eeva.

Aleksi seurasi hieman jäljessä, hiljaisena ja mietteliäänä.

Aleksi followed a little behind, quiet and pensive.

Päänsä sisällä hän kamppaili ajatusten kanssa.

Inside his head, he was wrestling with thoughts.

Oliko aika lähteä uuteen suuntaan elämässä?

Was it time to head in a new direction in life?

Uusi ura kutkutteli mielessä, mutta turvallinen työ toi vakautta.

A new career was tempting, but a stable job provided security.

"Lopeta murjottaminen hetkeksi, Aleksi", Eeva sanoi iloisesti ja linkutti häntä kylkeen.

"Stop sulking for a moment, Aleksi," Eeva said cheerfully and nudged him playfully.

Hän oli aina niin rohkea ja täynnä ideoita.

She was always so brave and full of ideas.

Eeva oli seikkailija, joka näki uudet haasteet mahdollisuuksina.

Eeva was an adventurer who saw new challenges as opportunities.

"Kerro meille, mitä mietit."

"Tell us what you're thinking."

"Mietin vain... tulevaisuutta", Aleksi mumisi.

"I'm just thinking... about the future," Aleksi mumbled.

Mikko kääntyi katsomaan.

Mikko turned to look.

Hän oli käytännöllinen mies ja puhui aina suunnitelmista ja tavoitteista.

He was a practical man and always talked about plans and goals.

Heidän keskustelunsa oli viime aikoina saanut Aleksin vain entistä enemmän epäröimään.

Their recent conversations had only made Aleksi hesitantly even more.

He saapuivat kukkulalle juuri kun aurora borealis tanssi taivaalla.

They arrived at the hill just as the aurora borealis danced in the sky.

Vihreät ja violettisävyiset valot leimasivat taivasta, kirkkaat, hohtavat ja elävät.

Green and purple-hued lights stamped the sky, bright, glowing, and vivid.

Se oli kaunista kuin unelma, kuin jotakin minkä vain kerran elämässä saa kokea.

It was beautiful as a dream, like something one might only experience once in a lifetime.

Aleksi katsoi ylös.

Aleksi looked up.

Värivalot liikkuivat villisti, mutta samalla niiden liike oli viehättävän rauhallinen.

The colored lights moved wildly, yet their motion was alluringly calm.

Yhtäkkiä hän tunsi sisällään jotain.

Suddenly, he felt something inside.

Tuo tanssiva, mystinen ilmiö ei pelottanut häntä.

The dancing, mystical phenomenon didn’t frighten him.

Se oli kuin merkki siitä, että kauneutta oli kaikkialla vastoinkäymisestä huolimatta.

It was like a sign that beauty was everywhere, despite adversity.

"Eeva, Mikko", Aleksi aloitti ääni vakaana.

"Eeva, Mikko," Aleksi began, his voice steady.

"Olen ajatellut vaihtaa uraa.

"I've been thinking of changing careers.

Haluan kokeilla kaikkea mitä elämä tarjoaa.

I want to try everything life has to offer.

Ehkä se on arvaamatonta, mutta niin on revontuletkin.

Maybe it's unpredictable, but so are the northern lights.

Ja katso, kuinka kauniita ne ovat."

And look, how beautiful they are."

Eeva hymyili rohkaisevasti.

Eeva smiled encouragingly.

"Se on rohkea päätös, enkä epäile hetkeäkään, ettetkö onnistuisi."

"It's a brave decision, and I don't doubt for a moment that you’ll succeed."

Mikko nyökkäsi hitaasti, ymmärrystä silmissään.

Mikko nodded slowly, understanding in his eyes.

"Olemme tukenasi, mitä sitten päätätkin."

"We're here to support you, whatever you decide."

Aleksi tunsi helpotuksen aaltojen pyyhkäisevän ylitseen.

Aleksi felt waves of relief sweep over him.

Kaukana seisova poro kurkisti häntä uteliaasti askeleet varoen.

A reindeer standing afar peeked at him curiously, its steps cautious.

Oli kuin maailma olisi yhtä aikaa täynnä rauhaa ja mahdollisuutta.

It was as if the world was simultaneously filled with peace and opportunity.

Ystävät palasivat mökkiin lämpimälle kaakaolle ja takkatulen loistoa nauttimaan.

The friends returned to the cabin to enjoy warm cocoa and the glow of the fireplace.

Aleksi tiesi, että päätös oli tehty, ja hän ei olisi enää vain varuillaan vaan valmis ottamaan kiinni uudesta alusta.

Aleksi knew that the decision was made, and he was no longer just on guard but ready to embrace a new beginning.

Lumikiteet eivät enää näyttäneet vain jääkylmiltä, vaan täynnä uutta, raikasta elämää.

The snow crystals no longer appeared merely ice-cold but full of new, fresh life.