Vanha kauppahalli Helsingissä oli täynnä elämää.

The old marketplace hall in Helsinki was full of life.

Savukalojen ja leivonnaisten tuoksut täyttivät ilman.

The scents of smoked fish and pastries filled the air.

Ihmiset kulkivat kujilla, katsellen kojuja ja nauttien talvisesta tunnelmasta.

People wandered through the aisles, looking at the stalls and enjoying the winter atmosphere.

Ulkona lumi leijaili hiljaa, peittäen kaupungin kadut valkoiseen peittoon.

Outside, snow drifted down quietly, covering the city streets with a white blanket.

Eero ja Aino astuivat sisään halliin.

Eero and Aino stepped inside the hall.

Heidän oli tarkoitus päättää iso asia.

They were there to make a big decision.

He katselivat vanhan käsityökojun suuntaan.

They glanced towards the old handicraft stall.

Se oli heidän mummonsa vanha koju, täynnä kauniita käsitöitä.

It was their grandmother's old booth, full of beautiful crafts.

Eero katseli kojua mietteliäänä.

Eero looked at the stall thoughtfully.

Hän ajatteli rahaa, velkoja, taloudellisia huolia.

He was thinking about money, debts, and financial worries.

"Meidän on järkevää myydä tämä," Eero sanoi.

"It makes sense to sell this," Eero said.

"Velat katoaisivat.

"The debts would disappear.

Tiedät, että tarvitsemme rahaa."

You know we need the money."

Aino pudisti päätään.

Aino shook her head.

Hänen sydämensä oli täynnä muistoja.

Her heart was full of memories.

"Ei, Eero.

“No, Eero.

Tämä paikka on mummon muisto.

This place is grandma's memory.

Hänen rakkautensa elää täällä."

Her love lives here.”

He riitelivät, kumpikin katsoen asiaa omasta näkökulmastaan.

They argued, each seeing the matter from their own perspective.

Eero puhui järkevästi.

Eero spoke rationally.

Aino puolusti tunteellisesti.

Aino defended emotionally.

Sisarusten oli vaikea löytää yhteistä kieltä.

It was hard for the siblings to find common ground.

He kävelivät kojun luokse.

They walked to the stall.

Lumi tarttui Ainoon hiuksiin.

Snow clung to Aino’s hair.

Hän pyyhkäisi sen pois ja avasi kojun vanhan näyttökaapin.

She brushed it away and opened the old display cabinet of the stall.

Yhtäkkiä, heidän katseensa osui johonkin.

Suddenly, their gaze caught something.

Vanha kirje, mummolta kirjoitettu.

An old letter, written by grandma.

Kirjeessä mummo kertoi, kuinka hän toivoi kojunsa tuovat iloa eikä taakkaa.

In the letter, grandma told how she hoped her stall would bring joy, not burden.

Eero pysähtyi.

Eero paused.

Hän näki Ainon silmissä kyyneliä.

He saw tears in Aino's eyes.

Hän ymmärsi nyt enemmän.

He understood more now.

"Ehkä voisimme kokeilla," Eero sanoi lopulta.

"Maybe we could try," Eero finally said.

"Pidetään koju parin kuukauden ajan.

"Let’s keep the stall for a couple of months.

Jos se ei toimi, sitten myydään."

If it doesn’t work, then we sell it.”

Aino nyökkäsi hymyillen.

Aino nodded with a smile.

"Hyvä on.

"Alright.

Kokeillaan," hän vastasi.

Let’s try,” she replied.

Sisarukset katsoivat toisiaan, pieni lämmin tunne sydämessään.

The siblings looked at each other, a small warm feeling in their hearts.

Päätös tuntui oikealta.

The decision felt right.

Eero ymmärsi nyt tunnearvon, ja Aino tiesi, että käytännöllisyyskin oli tärkeää.

Eero now understood the sentimental value, and Aino knew that practicality was also important.

Heistä molemmat oppivat jotakin uutta.

They both learned something new.

Markkinahallin kuhinaa ympärillään he kävelivät yhdessä ulos.

Amidst the hustle and bustle of the market hall, they walked out together.

Lumi jatkoi hiljaista tanssiaan.

The snow continued its quiet dance.

Heidän iso päätöksensä muuttui kuin se olisi ollut vain yksi askel lumisateessa.

Their big decision felt as if it were just a single step in the snowfall.

Tässä oli uusi alku, uusi yritys löytää tasapaino.

This was a new beginning, a new attempt to find balance.