Lumi peitti Suomenlinnan merenlinnan kuin valkea peitto.

Snow covered Suomenlinna, the sea fortress, like a white blanket.

Kylmä talvituuli puhalsi, ja meri kuohui synkästi ympärillä olevien muureiden juurella.

The cold winter wind blew, and the sea surged darkly at the foot of the surrounding walls.

Aino, Eero ja Olavi astelivat varovasti jäisellä polulla, joka johti linnan syvimpiin sokkeloihin.

Aino, Eero, and Olavi walked cautiously on the icy path leading to the deepest labyrinths of the fortress.

Aino, matkan johtaja, kääri kaulahuiviaan tiukemmin.

Aino, the leader of the journey, wrapped her scarf tighter.

Hän kantoi mukanaan isoisänsä vanhaa karttaa, joka väitti, että samalla paikalla oli kerran ollut salattu perheaare.

She carried with her her grandfather's old map, which claimed that there was once a hidden family treasure at the same location.

Eero seurasi perässä, puolittain vastentahtoisena.

Eero followed behind, half reluctantly.

"En tiedä, Aino.

"I don’t know, Aino.

Tämä voi olla turhaa", hän mutisi.

This might be pointless," he muttered.

Kylmyys rikkoi hänen luuntensa pyhäkköä, mutta hän pysyi siskonsa vierellä.

The cold broke the sanctuary of his bones, but he stayed by his sister's side.

Olavi katseli taivaalle, josta leijaili hiljalleen uusia lumihiutaleita.

Olavi watched the sky, from which new snowflakes drifted slowly.

Hän hymyili Ainolle rohkaisevasti.

He smiled encouragingly at Aino.

"Voihan se olla hauskaa, vaikka aarretta ei löytyisi", hän ehdotti.

"It can still be fun, even if we don't find any treasure," he suggested.

He kulkivat yhä syvemmälle linnaan ja saapuivat vanhaan käytävään, jonka kivet olivat kosteita ja jäisiä.

They ventured deeper into the fortress and arrived at an old corridor, the stones of which were damp and icy.

Aino pysähtyi.

Aino stopped.

"Kartta osoittaa tänne", hän sanoi hiljaa.

"The map points here," she said quietly.

Hän tunsi itsevarmuutensa horjuvan, mutta jatkoi päättäväisesti.

She felt her confidence waver, but she continued resolutely.

Eero katsoi ympärilleen epäilevästi.

Eero looked around skeptically.

"Entä jos tämä on vain tarina?"

"What if this is just a story?"

hän pohti.

he pondered.

"Ei, se on totta", Aino vakuutti, vaikka hänen äänensä värisi.

"No, it's true," Aino assured, though her voice trembled.

Eero laski kätensä Ainon olalle.

Eero placed his hand on Aino's shoulder.

"Tiedän, että haluat kunnioittaa isoisää, mutta joskus tarinat ovat vain tarinoita."

"I know you want to honor grandfather, but sometimes stories are just stories."

Olavi otti askelen lähemmäksi.

Olavi took a step closer.

"Kokeillaan.

"Let's try.

Ei se haittaa, vaikka löydettäisiin vain muistoja", hän kannusti.

It doesn't matter if we only find memories," he encouraged.

He kaivoivat hieman syvemmältä ja löysivät kivisen oven, joka johti vielä syvemmälle maan uumeniin.

They dug a bit deeper and found a stone door leading even further into the depths of the earth.

Oven takana heille avautui ahtaan käytävän päässä näkyvä vanha arkkurakennelma.

Behind the door, an old chest structure became visible at the end of a narrow passage.

"Aarretta etsivät kädet löysivät sivuilla olevan salvan.

Hands searching for treasure found the latch on the side.

He avasivat kantta varovaisesti, ja synkkä käytävä täyttyi kultaisen näyttää.

They opened the lid cautiously, and the dark passage filled with a golden glow.

Mutta juuri silloin askeleet kaikuivat kiivasti.

But just then, footsteps echoed urgently.

Viranomaiset astuivat käytävään, lamput valaisten.

Authorities stepped into the corridor, lamps illuminating.

Aino tarttui aarteeseen epäröiden.

Aino hesitated, clutching the treasure.

Hän katsoi Eeroa ja Olavia, jotka seisoivat hiljaa.

She looked at Eero and Olavi, who stood silently.

"Me teimme väärin", Aino kuiskasi.

"We did wrong," Aino whispered.

Lopulta hän astui eteenpäin ja ojensi arkun.

Finally, she stepped forward and offered the chest.

"Ottakaa se", hän sanoi päättäväisesti.

"Take it," she said decisively.

Viranomaiset tutkivat sisältöä ja hymyilivät sitten.

The authorities examined the contents and then smiled.

"Tämä on historiallisesti arvokas esine", yksi heistä sanoi.

"This is a historically valuable artifact," one of them said.

"Kiitos, että ilmoititte meille."

"Thank you for notifying us."

Aino, Eero ja Olavi hengittivät helpotuksesta.

Aino, Eero, and Olavi breathed a sigh of relief.

Kirpeä kylmyys otti heidät taas syleilyynsä, mutta sydämissään he tunsivat lämmön.

The biting cold embraced them again, but in their hearts, they felt warmth.

Kävelivät takaisin lumiseen pihaan, Aino hymyili ja suuntasi katseensa Eeroon ja Olaviin.

As they walked back to the snowy courtyard, Aino smiled and turned her gaze to Eero and Olavi.

"Ehkä joskus täytyy luopua löytääkseen todellisen aarteensa", hän kuiskasi, ja Olavin silmiin nousi uusi, pehmeä valo.

"Maybe sometimes you have to let go to find your true treasure," she whispered, and a new, gentle light appeared in Olavi's eyes.