Kuu loistaa kirkkaana Hankoniemen rantanäkymän yllä.

The moon shines brightly over the shoreline view of Hankoniemi.

Hiekkaranta on peittynyt lumeen, ja tuuli kuljettaa meren ääniä hiljaisena taustamusiikkina.

The sandy beach is covered in snow, and the wind carries the sounds of the sea as gentle background music.

Mikael seisoo lähellä rantaa.

Mikael stands near the shore.

Hän katsoo bonfirea, joka roihuaa lämpimästi kylmän keskellä.

He looks at the bonfire, which blazes warmly amidst the cold.

Tuntuu kuin hän olisi paikkaan kuulunut, vaikka hän on ollut poissa pitkään.

It feels like he belongs to the place, even though he has been away for a long time.

Aino hymyilee häntä kohti hieman kauempana.

Aino smiles at him from a bit farther away.

Hän on Mikaelin vanha lapsuudenystävä.

She is Mikael's old childhood friend.

Vuosia sitten he leikkivät yhdessä tällä samalla rannalla.

Years ago, they played together on this same beach.

Aino jäi Hankoon ja perusti taidegallerian.

Aino stayed in Hanko and opened an art gallery.

Hänen vierellään seisoo Tuuli, Aino nuorempi sisko.

Beside her stands Tuuli, Aino's younger sister.

Tuuli on ehkä hieman eksentrinen, aina reissussa, mutta nyt hän on täällä, ainakin hetkeksi.

Tuuli is perhaps a bit eccentric, always traveling, but now she's here, at least for a moment.

Mikael tuntee, kuinka vanhojen muistojen lämpö hiipii hänen sisälleen.

Mikael feels the warmth of old memories creeping inside him.

Kaikki tuntuu yhtäkkiä hyvin tutulta mutta myös vieraalta.

Everything suddenly feels very familiar but also foreign.

Kaupungin hälinästä poispäässeenä hän alkoi epäillä, onko paluu kotikaupunkiin oikea ratkaisu.

Away from the hustle and bustle of the city, he began to doubt whether returning to his hometown was the right decision.

Hän pelkäsi sen olevan askel taaksepäin, ei eteenpäin.

He feared it would be a step backward, not forward.

Bonfire-tapahtuma on vuosittainen perinne.

The bonfire event is an annual tradition.

Muskettu väki kokoontuu talvisena iltana, jakaa tarinoita ja nauraa yhdessä.

The gathered crowd comes together on a winter evening, sharing stories and laughing together.

Mikael astui lähemmäksi, liittyen joukkoon.

Mikael stepped closer to join the group.

Hän kuulee tutut äänet ja naurut.

He hears familiar voices and laughter.

Aino kertoo hänelle viimeisimmästä näyttelystään, ja Tuuli puhuu matkasuunnitelmistaan.

Aino tells him about her latest exhibition, and Tuuli talks about her travel plans.

Yhtäkkiä keskustelu kääntyy Mikaeliin.

Suddenly, the conversation turns to Mikael.

Mitä hän aikoo tehdä seuraavaksi?

What is he planning to do next?

Mikael epäröi, mutisee jotakin matkailusta ja uusista mahdollisuuksista.

Mikael hesitates, muttering something about traveling and new opportunities.

Mutta jokin hänen sisällään vasemmella puolella arvostelivaa ympyrää vetää hänet takaisin Hanko-on ja ystävien luo.

But something inside him, in that left-hand side of judgment circle, pulls him back to Hanko and his friends.

He alkavat puhua kiivaammin.

They begin to speak more intently.

Mikael myöntää olevansa eksyksissä, epätietoinen.

Mikael admits he feels lost, uncertain.

Aino laskee kätensä hänen käsivartensa päälle.

Aino places her hand on his arm.

"Ehkä et tarvitsekaan suuria muutoksia...", Aino sanoo rauhallisesti, "...ehkä tarvitset vain muistutuksen mistä aloitit."

"Maybe you don't need major changes...", Aino says calmly, "...maybe you just need a reminder of where you started."

Kun ilta kuluu, tuli luo siluetteja kasvoille.

As the evening goes on, the fire creates silhouettes on the faces.

Mikael alkaa miettiä.

Mikael begins to ponder.

Hän on ehkä etsinyt jotain liian kaukaa kun vastaukset ovatkin olleet aivan hänen edessään kaiken aikaa.

Perhaps he has been searching too far when the answers have been right in front of him all along.

Hänen juurensa, hänen lapsuuden maisemansa, ihmiset jotka todella tuntevat hänet.

His roots, his childhood landscapes, the people who truly know him.

Lopulta Mikael tekee päätöksen.

Finally, Mikael makes a decision.

Hän kysyy Ainoa, voisiko auttaa gallerian seuraavan näyttelyn valmisteluissa.

He asks Aino if he could help with preparing the gallery's next exhibition.

Samalla hän voi taas löytää luovuutensa, joka oli jäänyt kaupungin kiireen alle.

In doing so, he might rediscover his creativity, which had been buried under the city's rush.

Kun Mikael kävelee poispäin rannalta, hänen askelensa ovat varmat ja suunnattu eteenpäin.

As Mikael walks away from the beach, his steps are confident and forward-looking.

Hänestä tuntuu, että elämä voi jatkua tässä ja nyt, omiensa keskellä.

He feels that life can continue here and now, in the midst of his own.

Kuu valaisi yhä tietä, eikä Mikael enää tuntenut olevansa yksin pimeässä.

The moon still illuminated the path, and Mikael no longer felt alone in the dark.

Tässä uudessa alussa, vanhassa paikassa, Mikael löytää rauhan.

In this new beginning, in an old place, Mikael finds peace.

Meren laineet kuiskaavat ja talvinen tuuli näyttää tietä eteenpäin.

The sea waves whisper and the winter wind seems to guide the way forward.

Seikkailu on vasta alkanut ja Mikael hymyili tietäen, että oikeastaan hän ei koskaan ollut eksynyt.

The adventure has just begun, and Mikael smiled knowing that, in fact, he was never really lost.

Hän tarvitsi vain ystäviään ja muistutuksen siitä, mitä hän todella rakastaa.

He just needed his friends and a reminder of what he truly loves.