Kevyt keväinen tuuli puhalsi Nuuksion kansallispuiston tiheiden metsien halki.

A light spring breeze blew through the dense forests of Nuuksion National Park.

Ensimmäiset auringonsäteet lämmittivät maata, ja lumipeite alkoi sulaa, jättäen jälkeensä kosteutta ja mutaa.

The first rays of the sun warmed the ground, and the snow cover began to melt, leaving behind moisture and mud.

Linnut palasivat etelän mailta, laulut täyttivät ilman ja kertoivat kevään saapumisesta.

Birds returned from the southern lands, their songs filled the air, announcing the arrival of spring.

Emmi istui hiljaa bussissa, joka kuljetti hänen luokkansa metsään.

Emmi sat quietly on the bus that was taking her class to the forest.

Hän oli hermostunut mutta samalla innostunut.

She was nervous but also excited.

Emmi rakasti luontoa.

Emmi loved nature.

Hän halusi löytää hiljaisen paikan, jossa voisi piirtää luonnon kauneutta.

She wanted to find a quiet place where she could draw the beauty of nature.

Hänen vieressään istui Veikko, joka ei voinut pysyä aloillaan.

Next to her sat Veikko, who couldn't sit still.

Veikko puhui koko ajan harvinaisista linnuista, joita hän halusi nähdä.

Veikko talked nonstop about the rare birds he wanted to see.

Hän halusi löytää jotain, mistä voisi kertoa ystävilleen.

He hoped to find something to tell his friends about.

Opettaja kertoi ryhmälle suunnitelmasta: "Muistakaa pysyä poluilla.

The teacher explained the plan to the group: "Remember to stay on the trails.

Metsä on suuri ja eksyminen on helppoa."

The forest is vast, and it's easy to get lost."

Emmi nyökkäsi, mutta Veikko näytti jo miettivän, kuinka voisi hiipiä syvemmälle metsään.

Emmi nodded, but Veikko already seemed to be thinking about how he could sneak deeper into the forest.

Kun he saapuivat metsään, Veikko katosi nopeasti polulta.

When they arrived at the forest, Veikko quickly disappeared from the trail.

Emmi katsoi ympärilleen.

Emmi looked around.

Hänen sisällään nousi pelko.

A fear rose inside her.

'Mitä jos jään yksin?'

'What if I am left alone?'

hän ajatteli ja päätti seurata Veikkoa.

she thought and decided to follow Veikko.

Veikko juoksi edellä, katse kiinnittynyt puiden latvoihin.

Veikko ran ahead, his eyes fixed on the treetops.

"Näetkö sen!"

"Do you see it?"

hän kiljaisi, mutta Emmi ei nähnyt mitään.

he shouted, but Emmi saw nothing.

Hän halusi vain löytää rauhallisen paikan.

She just wanted to find a peaceful spot.

He kulkivat syvemmälle metsään, ja pian opettajan ohjeet unohtuivat.

They ventured deeper into the forest, and soon the teacher's instructions were forgotten.

Veikon pää tavoitteli taivasta ja Emmin kengät lipsuivat mudassa.

Veikko's head sought the sky, and Emmi's shoes slid in the mud.

Kun he viimein pysähtyivät, Viikko huomasi heidän eksyneen.

When they finally stopped, Veikko realized they were lost.

"Missä ryhmä on?"

"Where is the group?"

hän kysyi katsoen ympärilleen.

he asked, looking around.

Emmi avasi reppunsa ja veti esiin kartan.

Emmi opened her backpack and pulled out a map.

"Voimme yrittää löytää takaisin," hän ehdotti.

"We can try to find our way back," she suggested.

Veikko oli jo valmis juoksemaan suuntaan jos toiseen, mutta Emmi pidätteli häntä.

Veikko was already ready to run in this direction or that, but Emmi held him back.

"Katsotaan yhdessä," hän sanoi ujosti mutta päättäväisesti.

"Let's look together," she said shyly but determinedly.

He yhdistivät ponnistelunsa: Emmi tutki karttaa ja Veikko piti silmällä maamerkkejä.

They combined their efforts: Emmi studied the map and Veikko kept an eye on landmarks.

Yhdessä he kulkivat takaisin kohti polkua, ja samalla oppivat luottamaan toisiinsa.

Together they walked back toward the trail, and in the process learned to trust each other.

Veikko huomasi, kuinka Emmi näki yksityiskohtia, joita hän ei ollut huomannut, ja Emmi uskalsi puhua ääneen ajatuksistaan.

Veikko noticed how Emmi saw details he hadn't noticed, and Emmi dared to speak her thoughts out loud.

Kun he viimein löysivät takaisin ryhmän luo, he olivat väsyneitä mutta hymyilivät.

When they finally found their way back to the group, they were tired but smiling.

"Te teitte sen," opettaja sanoi yllättyneenä.

"You did it," the teacher said, surprised.

Onnistuneen retken päätteeksi Emmi tunsi olonsa rohkeammaksi.

At the end of the successful trip, Emmi felt braver.

Hän ei enää pelännyt jakaa ajatuksiaan ja piirroksiaan muiden kanssa.

She no longer feared sharing her thoughts and drawings with others.

Veikko puolestaan oli oppinut, että joskus paras seikkailu oli oppia näkemään lähellä olevat ihmeet.

Veikko, on the other hand, had learned that sometimes the best adventure was learning to see the wonders nearby.

Nuuksion metsän äärelle istuessaan Emmi avasi muistikirjansa ja alkoi piirtää, ja Veikko istahti hänen viereensä, tällä kertaa hiljaa, kuunnellen lintujen laulua.

Sitting at the edge of Nuuksio's forest, Emmi opened her notebook and began to draw, and Veikko sat next to her, this time quietly, listening to the birds' song.

He olivat oppineet jotain tärkeää siitä, mitä ystävyys ja yhteistyö voivat tuoda.

They had learned something important about what friendship and cooperation can bring.